Heippa!
Huom! Jos syvällinen postaus ei kiinnosta, sulje välilehti.
Kirjoitan tätä postausta yöllä ja päivä vaihtuu kohta perjantaiksi 26.12.2014. Mulla on lähipäivinä pyörinyt päässä niin monta eri ajatusta, joista halusin tulla tekemään postauksen tänne blogin puolelle. Mulla on aivan sama, meneekö tän blogitekstin kirjoittamisessa vaikka koko yö. Tärkeintä on se, että saan juuri nyt kirjoittaa tämän tekstin teille. Aivan sama, lukeeko tätä edes kukaan, kunhan vain saan kirjoittaa ja kirjoittaa kirjoittamisesta päästyäni.
En oikein tiedä, mistä aloittaisin. Yleensä oon tosi onnellinen kaikesta ja muutenkin positiivinen. Monen mielestä nauran aina, vaikkei näin kuitenkaan valitettavasti ole. Välillä - niinkuin meistä jokaisella - on huonoja päiviä, jolloin pelkkä väärällä jalalla nousu sängystä, tekee päivästä jollain tavalla huonon. Huonoa fiilistä ei yhtään edesauta välinpitämätön ilmapiiri tai rakkaan ystävän huomautus esimerkiksi rumasta paidasta. Välillä meinaa pää todella hajota ja silti aina sanotaan, että kaikesta löytyy jotain positiivista. Pahoin uskon, ettei näin kuitenkaan aina ole.
Rakastan mun perhettä, rakastan mun poikaystävää, rakastan mun parasta ystävää, rakastan mun dogia. Vaikken aina sanokaan, niin ootte korvaamattoman tärkeitä mulle. Aina ei elämässä kuitenkaan kaikki suju ja silloin pitää osata tehdä kompromissejä. Välillä on luovuttava jostain, jotta saa tilalle jotain vieläkin rakkaampaa. En nyt tarkoita sitä, että haluaisin luopua teistä. Ilman teitä elämäni ei olisi ihanaa vaan todella kamalaa. Kiitos,että juuri te teette mun elämästä elämisen arvoisen!
Oon aina ollut ihminen, joka välittää tosi paljon siitä, mitä mieltä muut ovat musta. Jos jotain mä kuitenkin oon elämässäni oppinut niin sen, miten mua ei todellakaan kannata kohdella. Voin pahoittaa mieleni ja suuttua, mutta mua ärsyttää ihan sikana, etten osaa olla pitkävihainen (vaikkei pitkävihaisuus ehkä olekaan niin hyvä juttu). Välillä annan vaan aivan liian nopeasti anteeksi ja sitten lopulta mä taas mietin, että miksi ihmeessä annoin niin pian anteeksi.
Tiedän jo nyt, että haluan palata aina tähän postaukseen jatkossa, kun mulla on paha mieli. En tiedä, auttaako tämän tekstin lukeminen, mutta ainakin se herättää ajattelemaan. Toivon, että juuri säkin saat tästä jotain irti.
Elämä on täynnä mahdollisuuksia - toiset valitsevat hyvin ja toiset eivät-taas-niin-hyvin. En väitä, ettenkö mä olisi valinnut hyvin. Itseasiassa mä osaan olla tosi onnellinen asioista, jotka mulla on hyvin. Jotkut asiat eivät vaan aina natsaa ja kaikki ihmiset eivät vaan pidä musta, valitettavasti. Se on karua elämän totuutta, jonka kanssa on opittava elämään. Vasta kun voit itse hyväksyä itsesi juuri sellaisena kuin olet niin muutkin voivat hyväksyä sinut omana itsenäsi. Muista, ettei kukaan saa vaikuttaa sinuun niin paljoa kuin sitä itse. Omilla valinnoillasi ja tekemisilläsi voit vaikuttaa eniten siihen, oletko onnellinen.
Voin rehellisesti sanoa sen, että haluaisin oikeasti tästä maailmasta paremman paikan. Se on totta, että on lottovoittajafiilis, kun on saanut syntyä Suomeen, mutta silti. Haluaisin maailman olevan paikka, joka tuntuu kuin kodilta. Because koti on ihmisen tärkein paikka. Koti on paikka, jossa saat olla juuri sellainen kuin olet rakastamiesi ihmisten ympäröimänä. Mun kotia on tuhottu, mun kotia on rikottu. Ehkä juuri sen takia, arvostan kotia nykyään ehkä enemmän kuin mitään muuta tässä maailmassa.
"On paikka, jossa murhaajan ei osaa odottaa iskevän. Sitä paikkaa kutsutaan kodiksi." - Mary Higgins Clark - Kodin Suojassa
Kiitos!
Lindusofiia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti