perjantai 26. joulukuuta 2014

Syvällisiä mietteitä elämästä

Heippa!

Huom! Jos syvällinen postaus ei kiinnosta, sulje välilehti.

Kirjoitan tätä postausta yöllä ja päivä vaihtuu kohta perjantaiksi 26.12.2014. Mulla on lähipäivinä pyörinyt päässä niin monta eri ajatusta, joista halusin tulla tekemään postauksen tänne blogin puolelle. Mulla on aivan sama, meneekö tän blogitekstin kirjoittamisessa vaikka koko yö. Tärkeintä on se, että saan juuri nyt kirjoittaa tämän tekstin teille. Aivan sama, lukeeko tätä edes kukaan, kunhan vain saan kirjoittaa ja kirjoittaa kirjoittamisesta päästyäni.

En oikein tiedä, mistä aloittaisin. Yleensä oon tosi onnellinen kaikesta ja muutenkin positiivinen. Monen mielestä nauran aina, vaikkei näin kuitenkaan valitettavasti ole. Välillä - niinkuin meistä jokaisella - on huonoja päiviä, jolloin pelkkä väärällä jalalla nousu sängystä, tekee päivästä jollain tavalla huonon. Huonoa fiilistä ei yhtään edesauta välinpitämätön ilmapiiri tai rakkaan ystävän huomautus esimerkiksi rumasta paidasta. Välillä meinaa pää todella hajota ja silti aina sanotaan, että kaikesta löytyy jotain positiivista. Pahoin uskon, ettei näin kuitenkaan aina ole.

Rakastan mun perhettä, rakastan mun poikaystävää, rakastan mun parasta ystävää, rakastan mun dogia. Vaikken aina sanokaan, niin ootte korvaamattoman tärkeitä mulle. Aina ei elämässä kuitenkaan kaikki suju ja silloin pitää osata tehdä kompromissejä. Välillä on luovuttava jostain, jotta saa tilalle jotain vieläkin rakkaampaa. En nyt tarkoita sitä, että haluaisin luopua teistä. Ilman teitä elämäni ei olisi ihanaa vaan todella kamalaa. Kiitos,että juuri te teette mun elämästä elämisen arvoisen!

Oon aina ollut ihminen, joka välittää tosi paljon siitä, mitä mieltä muut ovat musta. Jos jotain mä kuitenkin oon elämässäni oppinut niin sen, miten mua ei todellakaan kannata kohdella. Voin pahoittaa mieleni ja suuttua, mutta mua ärsyttää ihan sikana, etten osaa olla pitkävihainen (vaikkei pitkävihaisuus ehkä olekaan niin hyvä juttu). Välillä annan vaan aivan liian nopeasti anteeksi ja sitten lopulta mä taas mietin, että miksi ihmeessä annoin niin pian anteeksi.

Tiedän jo nyt, että haluan palata aina tähän postaukseen jatkossa, kun mulla on paha mieli. En tiedä, auttaako tämän tekstin lukeminen, mutta ainakin se herättää ajattelemaan. Toivon, että juuri säkin saat tästä jotain irti.

Elämä on täynnä mahdollisuuksia - toiset valitsevat hyvin ja toiset eivät-taas-niin-hyvin. En väitä, ettenkö mä olisi valinnut hyvin. Itseasiassa mä osaan olla tosi onnellinen asioista, jotka mulla on hyvin. Jotkut asiat eivät vaan aina natsaa ja kaikki ihmiset eivät vaan pidä musta, valitettavasti. Se on karua elämän totuutta, jonka kanssa on opittava elämään. Vasta kun voit itse hyväksyä itsesi juuri sellaisena kuin olet niin muutkin voivat hyväksyä sinut omana itsenäsi. Muista, ettei kukaan saa vaikuttaa sinuun niin paljoa kuin sitä itse. Omilla valinnoillasi ja tekemisilläsi voit vaikuttaa eniten siihen, oletko onnellinen.

Voin rehellisesti sanoa sen, että haluaisin oikeasti tästä maailmasta paremman paikan. Se on totta, että on lottovoittajafiilis, kun on saanut syntyä Suomeen, mutta silti. Haluaisin maailman olevan paikka, joka tuntuu kuin kodilta. Because koti on ihmisen tärkein paikka. Koti on paikka, jossa saat olla juuri sellainen kuin olet rakastamiesi ihmisten ympäröimänä. Mun kotia on tuhottu, mun kotia on rikottu. Ehkä juuri sen takia, arvostan kotia nykyään ehkä enemmän kuin mitään muuta tässä maailmassa.

"On paikka, jossa murhaajan ei osaa odottaa iskevän. Sitä paikkaa kutsutaan kodiksi." - Mary Higgins Clark - Kodin Suojassa

Kiitos!
Lindusofiia

maanantai 22. joulukuuta 2014

Joululoma

Heippa!

Kirjoitan tämän bogipostauksen tällä kertaa kännykällä, joten saa nähdä mitä tästä tulee.

Kauan odotettu ja ihana joululoma on vihdoin täällä. Syyslukukausi meni lopulta todella nopeasti - lukuun ottamatta tuota viimeistä viikkoa, joka tuntui kyllä tosi pitkältä. Yhtäkkiä perjantaina kello 12:45 koulun rehtori ilmoitti keskusradiosta joululoman alkaneeksi ja päästiin lähtemään kotiin.
Joululoman alkajaisten kunniaksi mentiin Heidin kanssa Ikeaan ostamaan joululahjoja ja löydettiinkin kaikkea tosi kivaa. Syötiin siellä myös ruokaa ja ihmeteltiin, kuinka vähän ihmisiä siellä oli.

Eilen olin kummitätini Hannelen ja hänen perheensä luona illanistujaisissa. Meillä on tapana kokoontua pienellä porukalla sinne joka vuosi muutamaa päivää ennen jouluaattoa. Samalla vaihdamme toistemme kanssa joululahjoja ja kuulumisia.

Mulla on taas ihana fiilis. Lähdetään tänään perheeni kanssa Vierumäelle jouluksi. Otamme joululahjat mukaan sinne ja palataan Turkuun vasta torstaina 25.12. Tulen varmaan seuraavaksi päivittelemään blogia siis vasta joulun jälkeen, jos mulla ei nyt heti tule mitään kauheeta postausintoa. Voisinkin tehdä vielä tänä vuonna koosteen vuodesta 2014- ja toiveet vuodelle 2015-postaukset.

Jouluaattoa odotellen,
Lindusofiia 💖

torstai 18. joulukuuta 2014

Törkeen hyvä päivä

Heippa!

Antibioottikuuri on nyt loppunut ja flunssa alkaa vihdoin helpottaa, onneksi. Yskää ja nuhaa on vielä vähän, mutta toivon, että nekin loppuu lähipäivinä, sillä kauan odotettu joululoma alkaa huomenna.
Oon taas onneni kukkuloilla, koska kaikki menee vaan niin törkeen hyvin. Tuntuu siltä, että kaikki palaset menevät vihdoin paikoilleen.

Tänään menen illalla perheeni kanssa laulamaan kirkkoon joululauluja. Se on vaan jonkinlainen jouluperinne meidän perheessä, vaikkei ehdittykään sinne viime vuonna. Tämän vuoden joulusta tulee hieman erilainen, koska oon koko joulun Vierumäellä. Tuntuu tosi kivalta ja kerron siitä lisää myöhemmin. Mun pitäisi tässä joku päivä julkaista teille myös postaus viime viikonlopun Helsingin matkasta. Lupaan tehdä sen, kun mulla on aikaa :)

Oon myös iloinen siitä, että tapaan parhaan kaverini kanssa tänään. Mitä tahansa mulle sattuisi tai tapahtuisi niin tiedän, että Maria tukee mua aina. Tässä on kyse tosiystävyydestä ♥

Joulutunnelmissa mukana,
lindusofiia ♥


torstai 11. joulukuuta 2014

Korva- ja keuhkoputkentulehdus

Heippa!

Muistatteko, kun kerron viime postauksessani, että heti kun marraskuu vaihtui joulukuuksi, tämä pikkutyttö sairastui. No, olen edelleen kipeänä ja makaan tälläkin hetkellä peiton alla sängyn uumenissa. Kävin tänään aamulla lääkärissä ja siellä selvisi, että mulla on nyt sekä korvatulehdus että keuhkoputken tulehdus. Sain muun muassa antibioottikuurin ja sairaslomaa. Nyt saan ainakin levätä tämän ja huomisen päivän kotona. Viikonloppuna vähän kurja olla kipeänä, kun meen koko viikonlopuksi Helsinkiin. Helsingin matkasta kerron kuitenkin vasta viikonlopun jälkeen lisää, joten malttakaa odottaa sinne asti! ♥

Haluaisin tehdä koulujuttuja pois alta, mutta kipeänä niitä ei vaan millään jaksa tehdä. Tässä 3.jaksossa mulla on myös hirveästi kertauskursseja ja kaikenmaailman abikursseija menossa, joten poissaoloja saa olla koko jakson ajalta vaan 3. (normikursseissa saa olla 6 poissaoloa.) No, mulla on jo nyt ylittynyt joissakin aineissa nää ruhtinaalliset 3 poissaoloa, joten jokaisesta sen jälkeisestä poissaolosta saa aina yhden lisäesseen kirjoitettavaksi. Hyvää harjoitustahan se on kevään YO-kokeita varten, mutta en kuitenkaan haluaisi viettää koko joululomaa lisäesseitä kirjoittaen...

Luin tuossa äsken BB-Nimon uusimman blogipostauksen ja täytyy sanoa, että olipa hyvä postaus taas kerran! Tästä voitte lukea lisää tärkeästä aiheesta: http://www.hs.fi/elama/a1305903423871
Ja BB-Nimon blogiin pääsette tästä:http://nnnimo.blogspot.fi/2014/12/rasismi-ei-ole-varia.html

Tällaisiin tunnelmiin,
Lindusofiia

maanantai 1. joulukuuta 2014

Joulukuu

Hyvää vuoden viimeistä kuukautta!

Heti, kun joulukuu saapui, tämä pikkutyttö sairastui ja makaa parhaillaan kotona sängyn ja peiton uumenissa. Jouduin jopa peruuttaamaan valmentamisen tältä päivältä. Joulukalenterin ensimmäinen luukku on nyt kuitenkin vihdoin avattu ja äiti löysi mulle täksi jouluksi todella ihanan kuvajoulukalenterin, jossa on myös glitteriä, ihanaa!

Joulukuu tuntuu olevan mulle joka vuosi juuri se vuoden kiireisin kuukausi. Koulujutut haluaisin pois alta aina hyvissä ajoin ennen joululomaa, lahjat pitäisi hankkia riittävän ajoissa ja tulisi ehtiä viikonloppuisin käydä myös sukulaisilla. Viikonloput mulla onkin ennen jouluaattoa taas puukattu tänäkin vuonna aivan täyteen: tulevana viikonloppuna olen valmentamassa, kenraaliesityksessä sekä ohjaamassa liikunnallisia synttäreitä. Ensi viikonlopun olen Helsingissä ja onneksi olenkin, koska silloin meidän koulussamme olisi lauantaina normaali koulupäivä. Ja sitten siitä seuraava viikonloppu onkin viimeinen viikonloppu ennen jouluaattoa ja silloin lähden Vierumäelle koko jouluksi. Odotan jo!

Mulla on tällä hetkellä todella kipeä ja kuumeinen olo. Voi olla, että vilustuin viime lauantaina kaverini ylioppilasjuhlissa, koska ulkona oli kylmä ja mulla oli päällä pelkästään mekko. Päivä oli kuitenkin onnistunut ja ihana. Paljon onnea Milla! ♥

Rakkaudella: Lindusofiiia

tiistai 18. marraskuuta 2014

Tuesday

Heippa!

Mulla ei oo oikeastaan mitään sen kummempaa kerrottavaa teille tällä kertaa. Mulle tuli vaan tosi kova halu tulla kirjottelemaan edes jotain tänne blogin puolelle ollessani yksin kotona.
Mun päivät on rullanneet samaa vauhtia: aamulla hereille ja kouluun, päivällä kotiin ja illalla salille tai valmentamaan. Välillä nähdään Eemelinkin kanssa.
Heti huomisesta lähtien mulla tuleekin pikku muutos tohon rutiiniin, koska mulla on miniloma tiedossa, joka kestää about viikon. En ole kuitenkaan suunnitellut lomalle oikein mitään tekemistä (paitsi salilla käyntiä), mutta otan mieluusti ehdotuksia vastaan siitä, mitä voisin tällaisella pikkulomalla tehdä. Samalla voitte antaa myös postausehdotuksia.

♥ ~ lindusofiia

maanantai 17. marraskuuta 2014

"Eteenpäin elävän mieli"

Heippa!

Pahoittelen sitä, ettei minusta ole kuulunut mitään tässä 2 viikon aikana. Aika menee todella nopeasti ja varsinkin viime viikolla mulle sattui joka päivä yhtä sun toista, joten ylimääräistä aikaa ei blogissa kirjoittelulle valitettavasti jäänyt. Mutta tässä mä vihdoin istun - koneen ääressä kirjoittamassa teille uutta postausta.

Tänään on 17.11.2014 eli olen ollut parisuhteessa ihanan Eemelin kanssa jo huimat 2 vuotta ja 8 kuukautta. Muistan todella hyvin sen päivän, jolloin tutustuin Eemelin kanssa ja nähtiin toisemme ensimmäistä kertaa. Jo silloin musta tuntui, että Eemeli todellakin kuuluu mun elämään. Voin hymyssä suin myöntää, että ihastuin Eemeliin jo heti ensisilmäyksellä, enkä koskaan halua päästää hänestä irti. ♥

Tänään sain vihdoin tietää syksyn 2014 YO-kokeiden lopulliset tulokset. Sain ruotsista B:n ja terveystiedosta M:n. Itse olen ihan tyytyväinen ja mielestäni elämässä onkin todella tärkeetä olla aidosti tyytyväinen omaan itseensä ja omiin saavutuksiinsa.

Kun tossa aikaisemmin kerroin, että viime viikolla mulle vähän sattui ja tapahtui kaikenlaista niin päätin paljastaa täällä blogissakin yhden asian, joka muutti mun "lähielämää" jonkin verran. Sain siis viime viikon torstaina tietää, että joudun kevään YO-kirjoituksissa kirjoittamaan äidinkielen, englannin ja psykologian lisäksi vielä jopa matematiikan. Opiskelin matikkaa viimeksi vuosi sitten ja olin jo ehtinyt myydä joitakin matikan kirjoja pois, joten toi tieto oli ainakin aluksi aika mieltä järisyttävä.

Varsinkin se ärsytti, ettei tosta oltu kerrottu mulle aikaisemmin mitään ja yhtäkkiä matikka olikin taas nenän edessä näin lyhyellä varoitusajalla. Mun ensi jakson lukujärjestyskin piti tehdä ihan uusiksi ja mulla taitaa olla nyt jopa 4.jaksossa yksi matikan kurssi. No viikonlopun aikana sain asian kuitenkin sulateltua ja tulin siihen tulokseen, että tottakai mä selviän matikasta. Olen tähänkin asti selvinnyt kaikista eteeni tulleista haasteista, joten miksen nytkin selviäisi? Toivon vain todella paljon, ettei matikan opiskelu huononna psykan, äikän tai enkun kokeisiin valmistautumista. Toisaalta mun onni voi kääntyä vielä joskus parhain päinkin. Toivon sitä todella paljon!

Tänään opiskelen vielä englantia ja psykologiaa. Illlalla menen vielä valmentamaan.
Tällaista tänään, huomenna uutta!
♥:lla: Lindusofiiia

tiistai 4. marraskuuta 2014

Marraskuu

Heippa!

Taas on kuukausi vihdoin vaihtunut ja elämme tällä hetkellä marraskuuta. Enää 2 kuukautta niin oon taas vuoden vanhempi flikka, koska täytän tammikuun alussa 19vuotta, jee!

Tänään mulla oli koulua vaan klo 9:45-11 ja ennen koulun alkua näin vielä pikasesti Heidin kanssa, joka antoi mulle pussillisen ihania luomivärejä. Mä vuorostani annoin Heidille hänen kaipaamaansa Nalle-teetä, haha. Nyt saan istua onneksi vielä hetken kotona, jonka jälkeen lähden valmentamaan. Tälleen syksysin sadekeleillä tonne ulos lähteminen tuntuu vaan tosi tylsältä, koska siellä on niin märkää ja sateista. Onneksi mulla on taskussa kuitenkin oma ajokortti, mutta olishan se oma autokin totta kai tosi kiva!

Illalla valmennuksen jälkeen saan alkaa nauttia huomisesta ihanasta vapaapäivästä ja mun tarkoituksena olisi mennä Eemelin luokse illalla valmennuksen jälkeen.

Aika tuntuu menevän todella nopeasti ja 2viikon kuluttua on kulunut jo 2kuukautta syksyn ylioppilaskirjoituksista. Kevään ylioppilaskirjoitukset alkavat minulla 2.2.2015 ja viimeinen kevään kirjoituskertani on 13.3.2015. Apua perjantai 13.päivä ja englannin yo-koe = kaikki katastrofin ainekset ovat koossa. Eli maaliskuun puolivälin jälkeen minulla ei toivottavasti ole enää mitään kokeita lukiossa jäljellä ja pääsen toivottavasti ylioppilaaksi (= lue ylioppineeksi, haha). Normaali koulunkäynti mulla loppuu jo tammikuun lopussa, jonka jälkeen mulla alkaa lukuloma, ihanaa!

Tsemppiä teille kaikille pimeään syksyyn!
Lindusofiia ♥

torstai 30. lokakuuta 2014

Syntymäpäivienohjaaja

Heippa!

Toivon todellakin, että tämä postaus näkyy oikeankokeisena, eikä yhtä pienenä kuin edellinen postaukseni. En valitettavasti tiedä, miksi edellisen postaukseni teksti näkyi niin pienenä, vaikka asetukset olivatkin täysin samat kuin aikaisemmin.

Eilen sain nauttia taas vaihteeksi ihanasta vapaapäivästä, joka tuli kyllä tarpeeseen. Mua pyydettiin ensi viikon perjantaiksi 5-vuotiaiden tanssisynttäreille ohjaajaksi ja tottakai mä suostuin. Mun mielestä on tosi kivaa, että pääsen ohjaamaan myös liikunnallisia syntymäpäiviä ja saan olla mukana iloisessa synttäritunnelmassa yhdessä lasten kanssa. Tanssisynttäreitä on kuulema totuttu aikaisemmin järjestämään vain yli 6-vuotiaille, mutta vanhempien pyynnöstä järjestämme tällä kertaa tanssisynttärit discopalloineen myös 5-vuotiaille. Mukava perjantai-ilta siis tulossa ensi viikolla (:

Minua pyydettiin aiemmin tällä viikolla myös ohjaajaksi uuteen ryhmään, joka alkaa jo tänään. Tottakai mä suostuin tähänkin ja tällä hetkellä valmennan kolmea eri ryhmää. Olen todella iloinen tästä mahdollisuudesta. Toiminnanpäällikkökin on kehunut jatkuvaa positiivisuuttani, hymyä ja urheilullista asennetta. (:

In the end, we only regret the chances we didn`t take!

Lindusofiia ♥


tiistai 28. lokakuuta 2014

Mä nautin täysillä tästä päivästä

Heippa!


Lisäys: en todellakaan tiedä, miksi tämä teksti näyttää mun blogissa näin pieneltä, vaikka asetuksien mukaan tämän pitäisi olla samankokoista tekstiä kuin mun aiemmatkin tekstit ovat. Toivottavasti saatte tekstistä kuitenkin selvää.

"En anna muitten sanoo,
mitä mä voin tehdä,
Mä tiedän mistä tuun ja paikkani täällä,
Mä nautin täysillä tästä päivästä,
Se on jotain, mitä kukaan ei voi viedä,
Mul on kaikki hyvin tänään,
Ei voi pilata mun päivää mikään"


Mulla on ollut tänään tosi hyvä päivä ja on edelleenkin, onneksi! Mulle tuli tossa vähän aikaa sitten Turun naisvoimistelijoilta sähköpostiviesti ja siinä kysyttiin, jos alkaisin valmentamaan taas uutta ryhmää. Ottaisin todella mielelläni tämän mahdollisuuden vastaan, mutta treenipaikka sijaitsee aika kaukana kotoani, joten kulkeminen sinne - ja varsinkin sieltä kotiintulo - on vielä epävarmaa. Ylihuomenna olisi ensimmäiset treenit tämän ryhmän kanssa, joten minun pitäisi tehdä päätökseni mahdollisimman nopeasti..


Viikot tuntuvat vierivän todella nopeasti. Tällä viikolla alkaa jo marraskuu ja lokakuulle saa heittää hyvästit taas vuodeksi eteenpäin. Toivottavasti talvesta ei tule kovin kylmää ja lumista, koska en ole niinkään talvi-ihmisiä. Odotan jo ensi kesää - etenkin jos pääsen ylioppilaaksi ja saan haluamani opiskelupaikan.


Tänään illalla mun olisi tarkoitus hakea Eemeli autolla autokoulusta ja kävästä Eemelillä ennen kuin Eemelillä alkaa treenit. Huomenna mulla ei olekaan ollenkaan koulua ja illaksi mulla on vain suunnitelma salille menosta.


Tällaisia kuulumisia tänään,
lindusofia ♥


maanantai 27. lokakuuta 2014

Weekend ♥

Heippa!

Pääsin tänään koulusta jo klo 11:00 ja käytiin Eemelin kanssa Siwassa ennen kuin suuntasin bussilla kotiin päin.  Mulla on takana taas yksi parhaista viikonlopuista ja oon todella onnellinen, että sain jakaa mun viikonlopun rakkaan Eemelin kanssa. Viikonloput tuntuvat menevän ohi todella nopeasti, mutta onneksi tuleva viikonloppukin häämöttää jo edessä - tällä kertaa mulla ei oo viikonlopuksi paljoakaan suunnitelmia, mutta kyllä mä aina jotain keksin! (:

Lauantaina menin Eemelin luokse aamulla vähän klo 10 jälkeen, jolloin lähdimme Caribian kylpylään. Voitin 2kpl ilmaisia keikkalippuja Caribian allasbileisiin ja halusin jakaa tämän kokemuksen Eemelin kanssa. Allasbileissä oli tosi kivaa ja käytiin Eemelin kanssa syömässä Hesburgerilla, nam! Caribiasta mun äiti tuli hakemaan meitä n. klo 16, jolloin heitimme Eemelin hänen kotiinsa.

Aloin laittautumaan iltapäivällä/illalla Haloo Helsingin keikkaa varten, jonne Heidi oli voittanut 2kpl keikkalippuja. Heidi ei kuitenkaan voinut niitä itse käyttää, joten hän antoi liput minulle ja Eemelille. Käytiin hekamassa Eemeli ja suunnattiin nokkaamme kohti Logomoa. Keikka oli todella onnistunut ja mulla oli tosi hyvä fiilis! Kiitos Heidi! ♥

Haloo Helsingin keikan jälkeen mun porukat veivät mut ja Eemelin Subwaylle, josta he ostivat meille 30cm subin, nam! Eemelin iskä tuli hakemaan meitä Subwaylta, koska menin vielä Eemelin luokse yöksi (: Sunnuntaina kävin salilla, jonka jälkeen heitin Heidin kotiin ja kävin Eemelin kanssa vielä ihanalla ilta-ajelulla.

Onnistunut viikonloppu takana ♥
Haluan takaisin näihin tunnelmiin,
lindusofiia ♥

tiistai 21. lokakuuta 2014

BB 2014-asukkaat minun näkökulmastani

Heippa!

Päätin tehdä blogiini postauksen BB 2014-asukkaista, jotka ovat vielä sisällä talossa. Kerron henkilöistä sillä tavalla, jollaisina minä nämä kyseiset henkilöt itse näen. Päätin kertoa asukkaista siinä järjestyksessä, jossa haluaisin kyseisten ihmisten poistuvan Big Brother-talosta.

Ensimmäisenä (eli tämän viikon sunnuntaina) haluaisin talosta poistuvan:
Armi! Armi on sellainen henkilö, josta pidän varmaan vähiten tällä hetkellä BB-talossa. Armi on ollut minun laskujeni mukaan mukana jokaisessa häätöäänestyksessä, mutta jotkut äänestävät häntä sinnikkäästi, eikä Armia ole vieläkään häädetty pois talosta. Ja ihmettelin todella paljon viime sunnuntain häätöäänestystä, kun Armin sijasta Jonna häädettiin pois talosta. Jonna oli oikeasti yksi vahvimmista kilpailijoista minun mielestäni ja hänellä olisi todellakin ollut vielä oikeus jäädä Big Brother-taloon.

Toisena häätäisin talosta:
Tuulikki! Aluksi Tuulikki vaikutti todella hyväsydämiseltä (ja on varmasti sitä yhä edelleenkin), mutta nykyään hänestä on mielestäni tullut ärsyttävä mamma, joka puuttuu toisten asioihin ja hän määräilee muita asukkaita mielestäni liian paljon. Ärsyttävintä hänessä on se, että kun hänelle valittaa niin hän katoaa paikalta ja alkaa hyräilemään jotain 1950-luvun musiikkikappaletta kuin mitään ei olisi ikinä tapahtunutkaan.

Ja nyt alkaa mielestäni mun vaikeimmat päätökset, koska Armin ja Tuulikin jälkeen mun mielestä talossa on jäljellä pelkkiä hyviä tyyppejä.
Kaikesta huolimatta kolmantena talosta häätäisin:
Leyla. Leyla on kaunis ja vahva nainen, mutta jos joku mun pitäisi valita niin hänet minä häätäisin pois tässä vaiheessa kilpailua.

Neljäntenä:
Tuija. Tuija on kaunis ja ihana nainen - samoin kuin Leyla - mutta jos joku minun pitäisi tässä kohtaa häätää pois talosta niin valitsisin Tuijan.

Tässä vaiheessa mun vasta onkin vaikeaa päättää kenet talosta häätäisin pois...
Viidentenä:
Anna. Muistan Annan ihanista naurukohtauksista ja yyy-yyyy-huudahduksista, kun Annalla oli "kiperä paikka" valita ihmisiä häätöäänestykseen. Ihana, positiivinen, kaunis ja niin aito nainen ♥

Kuudentena:
Jonathan. Sähkösokki-tehtävä avarsi mun mielikuvaa Jonathanista suuresti. Oli ihana nähdä, että Jonathanin kovan kuoren alta paljastuikin myös se Jonathanin herkkä puoli. Hän osallistui ehdottomasti yhteen mun mielestä tämänastisen BB:n rankimpaan tehtävään Tuulikin kanssa, joten pointsit molemmille siitä!

Seitsemäntenä:
Joonas. Ihana ihminen, aito ja rohkeasti oma itsensä.

Kahdeksantena:
Joni. Uskaltaa olla aito oma itsensä. Aluksi ajattelin Jonia vähän erilaiseksi, mutta nykyään hän on mun mielestä tärkeä osa BB-talon asukkaita. Hän kertoo kaikki asiat juuri niin kuin minäkin ne ajattelen, joten tosi hyvä tyyppi kyseessä!

Ja näin ollen jäljelle jäävät TOP 3 voittajaehdokkaat:

1. Andte - aito ja hyväsydäminen ihminen. Ei teeskentele, ottaa kaikki haasteet vastaan ja selviytyy niistä mainiosti. Ihana ihminen. Oli mukana sekä Kiron kivikossa että Operaatio Syysmyrskyssä, joten Andte ansaitsee mun mielestä paikan TOP 3-voittajissa!

2. Dani - aito ihminen ja mun mielestä yksi kilpailun vahvimmista ihmisistä.

3. Jenna - aito, ihana ja kaunis nainen. Välillä vaan menee hermo Jennan kiljumiseen ja valittamiseen BB-talossa, mutta hän on silti ihana. Jenna on ehdottomasti kärsinyt/kokenut eniten asioita Big Brother- talossa, joten Jenna ansaitsee minun mielestäni paikkansa vähintäänkin TOP 3 voittajissa!

PS. Nimo olisi ansainnut myös paikkansa TOP 4:ssa ja hän on mun mielestä todella upea nainen!

Näihin tunnelmiin,
lindusofiia ♥

PS. Unohdin jostain syystä kokonaan listastani Jussi K.:n ja Pertin. Haluaisin molemmat TOP 5-voittajiin ehdottomasti!

Jussi K. on yksi kilpailun vahvimmista henkilöistä ja todella mukavanoloinen kaveri.

Pertti on mielestäni myös yksi kilpailun vahvimmista henkilöistä ja on mukana myös Operaatio syysmyrskyssä, joten hänessä voi olla kova vastus talon muille asukkaille ja ansaitsee paikkansa TOP 5-voittajissa!

Vuosi 1996

Heippa!

Kelataanpa 18 vuotta taaksepäin vuoteen 1996, joka on siis syntymävuoteni. Päätin kaivaa tietoa internetin syövereistä ja tehdä postauksen aiheesta, mitä tuona vuonna oikeastaan tapahtui, sillä itselläni ei ole harmaita aavistuksia. Tietysti vielä haastan jokaisen bloggaajan, joka tätä lukee, tekemään saman postauksen omasta syntymävuodestaan. En viitsi laittaa tähän kaikkia tapahtumia mutta laitan ne, jotka koen mielenkiintoiseksi. Here we go!

1. Vuosi 1996 alkoi maanantaista
2. Oli karkausvuosi
3. Helmikuun 14.päivä tietokone täytti 50vuotta
4. Helmikuun 17.päivä Kemissä avattiin maailman suurin lumilinna, jonka rakentamiseen oli käytetty yli 30 000 kuutiometriä tekolunta
5. Maaliskuun 1.päivä alkoivat Hartwall Areenan rakennustyöt Helsingissä
6. Maaliskuun 22.päivä Suomessa määrättiin virallisiksi liputuspäiviksi presidentin-, eduskunta-, europarlamentti- ja kunnallisvaalien sekä neuvoa-antavan kansanäänestyksen pitopäivät.
7. Huhtikuun 25.päivä hallitus myönsi toimiluvat seitsemälle uudelle ammattikorkeakoululle. Mukaan lukien Turun ammattikorkeakoululle
8. Toukokuun 23.päivä ruotsalainen Göran Kopp saavutti Mount Everestin huipun ilman happilaitteita pyöräiltyään ensin Nepaliin Ruotsista
9. Elokuun 14.päivä Suomessa otettiin käyttöön uudet puhelimien suuntanumerot
10. Lokakuun 12.päivä suuntanumerouudistus toteutettiin Suomessa ja vanhat suuntanumerot poistuivat käytöstä
11. Lokakuun 12.päivä Suomen markka kytkettiin Euroopan valuuttajärjestelmään
12. Lokakuun 20.päivä Suomessa järjestettiin ensimmäistä kertaa kahdet eri vaalit samana päivänä

♥:lla Lindusofiia

maanantai 20. lokakuuta 2014

Syystyty ♥

Heippa!

Taas on tullut aika istahtaa oman huoneeni läppärin ääreen ja kirjoittaa uusi blogiteksti. Tänään pääsin koulusta jo noin klo 11:30, joten oon saanut kunnolla rentoutua tässä iltapäivällä kotona, ihanaa! Tänään menen taas valmentamaan klo 18:00-18:45 ja klo 19:00-20:00.

Mun on nyt pakko kertoa, kuinka onnellinen mä oikeasti oon - juuri tässä ja nyt. Mulla on perhe, rakastava poikaystävä, ystäviä, koti, koira, ajokortti, oon täysi-ikäinen, opiskelen, treenaan, valmennan, pääsen pian pois lukiosta ja kaikki jatko-opintomahdollisuudet ovat vielä avoinna. Joskus oon aivan surullinen - välillä en tiedä jopa miksi. Kun sitten iloisina hetkinä alan ajattelemaan kuinka hyvin mun asiat ovat - tulen entistäkin onnellisemmaksi. Iloisina hetkinä mä vaan mietin, mikä mun elämässä muka ei olisi tällä hetkellä hyvin?

Mulla on sellainen olo, että haluaisin tehdä jonkinlaisen haasteen. Voisin netistä etsiä jonkun haasteen, jonka sitten toteutan ja kerron sen etenemisestä sitten aina täällä blogissani. Jos olisin tällä hetkellä Big Brother-ohjelmassa - olisin ehdottomasti halunnut ottaa osaa Operaatio Syysmyrskyyn! Huomenna paljastuu se, mitä Operaatio Syysmyrsky pitää sisällään, joten odotan huomista BB-jaksoa todella innoissani!

Oon miettinyt myös vähän erilaisempia blogitekstejä. Haluaisin niin paljon kirjoittaa jotain syvällistä blogiini, mutta en oikein millään keksi, mistä syvällisestä teille oikein kirjoittaisin. Kirjoittaisinko muutaman sanan tai lauseen joka päivä paperille ylös ja tekisin niiden pohjalta joka viikonloppu jonkinlaisen blogitekstin mun menneestä viikosta. Vai avaisinko satunnaisen kirjan kirjahyllystä ja avatun sivun ensimmäinen lause olisi blogini otsikko, jonka pohjalta kertoisin jotain jostakin, joka liittyy omaankin elämääni. Saa nähdä mitä keksin (;

Tällaisiin tunnelmiin,
lindusofia ♥

tiistai 14. lokakuuta 2014

Syysloma

Heippa!

Mulla alkoi tänään vihdoin syysloma, vaikka mulla ei tota koulua tässä jaksossa paljoa olekaan. Suoritettuja kursseja mulla on tällä hetkellä 73,67 ja toukokuuhun mennessä pitäisi olla suoritettuna yhteensä 75 kurssia. (Muille kuin lukiolaisille tiedoksi: about 6 viikossa saa yleensä 6 kurssia suoritettua) Näin ollen oon suorittanut tosi hyvin koko lukion ja tällä hetkellä mun keskiarvo on 8,00 eli se on pysynyt täysin samana, jolla pääsin 9.luokalta lukioon. Oon tosi ylpeä tästä!

Mulla on nyt vihdoin syysloma, jes! Pienikin loma on tottakai aina tervetullut löysänkin kouluviikon keskelle. Lokakuun illat pimenee ja ilmat viilenee. Joulukin tulee tuotapikaa. Kohta pitäisi varmaan alkaa suunnitella jo joululahjoja tulevaksi jouluksi. Huono puoli minussa on ehkä se, että oon tosi huono keksimään lahjoja toisille ihmisille. Älkää kuitenkaan huolestuko, kyllä mä aina jotain keksin. Eri asia vaan on se, etten tiedä miellyttääkö kyseessä olevat lahjat teitä, joten otan mieluusti lahjaideoita vastaan! (:

Syysloman otan todellakin ihan lomailu mielessä. Ihana jättää kouluaskareet hetkeksi sivuun ja tehdä juuri niitä asioita, joista itse nauttii. Huominen eli keskiviikko menee varmaan Eemelillä, kotona ja salilla. Torstain ja perjantain olen alakouluikäisten liikuntaleirillä ohjaajana. Kuulette leiristä lisää varmasti myöhemmin. Perjantai-illalla suuntaan nokkani Eemelin kanssa luultavasti kohti Lokalahden mökkiä koko viikonlopuksi, ihanaa!

Näihin tunnelmiin,
lindusofia ♥

tiistai 7. lokakuuta 2014

Töitä koulun ohella

Heippa!

En oo ehtinyt muutamaan päivään kirjoittamaan blogia, koska mulla on ollut todella paljon tekemistä lähiaikoina, eikä vuorokauden tunnit vaan millään riitä kaikkeen. Tällä hetkellä olen hypärillä kotona, koska pääsin koulusta jo klo 11:00. Mulla on tänään vielä koulussa kuitenkin yksi tunti, joka alkaa vasta klo 14:35, joten mun täytyy mennä vielä uudestaan koululle. Yksi isompi muutos mun elämässä on tällä hetkellä kuitenkin se, että pääsin valmentajaksi.

Olin eilen Lahjan tyttöjen sekä Turun naisvoimistelijoiden haastattelussa, koska he tarvitsivat joukkoonsa uuden valmentajan. Alunperin luulin, että jos minut valitaan, pääsen valmentamaan noin 3-5vuotiaita lapsia. Haastattelu meni hyvin ja pääsin heti vetämään 3-5 vuotiaille jumppatunnin.

Yllätyksekseni he sanoivat valmentamiseni jälkeen, että olen juuri sellainen henkilö, jota on kaivattu mukaan valmentajien joukkoon. He pyysivät minua 3-5vuotiaiden jumpan lisäksi sekä 4-6 vuotiaiden että yli 14 vuotiaiden tanssivalmentajaksi. Kaiken tämän lisäksi pääsen vetämään 2-12 vuotiaiden liikunnallisia syntymäpäiviä.

Tänään meen taas vetämään 3-5vuotiaille jumppatunnin, jonka jälkeen saan alkaa nauttia huomisesta vapaapäivästä, jee! Saan aloituspalkkana 10e/h ja liikunnallisista syntymäpäivistä saan 18e/h. Sitten, kun olen valmentanut pidempään niin palkka nousee, jee!

3-5vuotiaiden jumppatunti sekä 4-6vuotiaiden tanssivalmennus ovat maanantaisin, 3-5 vuotiaiden (2.) jumppatunti on tiistaisin, yli 14 vuotiaiden tanssivalmennus on perjantaisin ja lasten liikunnallisia synttäreitä vietetään vaihtelevasti perjantaisin, lauantaisin ja sunnuntaisin. Näillä näkymin töitä riittää, mutta se ei haittaa, koska koulua mulla on enää tosi vähän jäljellä, kunhan vain pääsisin ylioppilaaksi toukokuussa. Odotus on kova!

Nähdään ♥ lindusofiia

perjantai 3. lokakuuta 2014

Back to school

Heippa!

Mun 2 viikon loma meni tosi nopeesti ja tänään palasin taas takaisin koulunpenkille, koska koulussa alkoi 2.jakso. Tämä on toisiksi viimeinen jakso mulla lukiossa, jos pääsen toukokuussa ylioppilaaksi. Toivottavasti pääsenkin!

Menin kouluun tänään klo 8:15 ja nähtiin Eemelin sekä Samin kanssa vielä ennen sitä. Ensimmäisellä tunnilla mulla oli englantia ja sen jälkeen mulla oli 1,15 h hyppytunti, jonka jälkeen mulla oli taas englannin tunti, haha.

Mun 2.jakson lukujärjestys on tosi hassu, koska mulla on vaan 4h viikossa. Koulussa käyn englanti 11- ja opo 3-tunneilla sekä teen kotona "itsenäisesti" englanti 7-kurssin (vaikkei mun edes tarvitse tehdä mitään itsenäisiä tehtäviä). Oon suorittanut jo molemmat englannin kurssit, mutta tarkoituksenani on vain korottaa niiden arvosanoja, jos siihen pystyn. No tottakai mä siihen pystyn (;

Lukujärjestykseni ajalla 3.10.-18.11.2014:
MA: klo 9:45-11:00
TI: klo 9:45-11:00 & 14:35-15:50
KE: vapaapäivä
TO: 11:05-13:00
PE: vapaapäivä

Oon tällä hetkellä tosi väsynyt ja makaan vaan mun huoneen sängyllä - peiton alla - kirjoittaen tätä postausta. Onneksi tänään on perjantai ja alkaa taas se kauan odotettu viikonloppu. Viikonlopuksi mulla on aika vähän suunnitelmia, mutta mun mielestä on tosi kiva välillä olla ihan rauhassa ilman suurempia suunnitelmia. Tänään meen salille ja Eemelin kanssa varmaan treffeille, nami. Huomiseksi ja sunnuntaiksi mulla ei oo muita suunnitelmia ainakaan vielä kuin vaan se, että meen kumpanakin päivänä salille.

Tsemppiä kaikille lukiolaisille 2.jaksoon,
lindusofia

torstai 2. lokakuuta 2014

Treeni on osa elämääni

Syksyisenä päivänä vuonna 2012 tapahtui jotain, joka tuli muuttamaan elämäni. Silloin äitini ja isäni kuntoilivat lähellä sijaitsevassa Elixiassa ja äiti päätti hommata minullekin salikortin Elixialle. Oli syksyinen lauantai-aamu ja menin ensimmäisille ryhmäliikuntatunneilleni: Zumbaan ja Shapeen.

Minä, joka en ollut aikaisemmin edes astunut kuntosalin ovesta sisään ja tunsin itseni vielä silloin melko heikoksi ja laihaksi. Zumba- ja Shape- tunnit menivät hyvin ja kotiin palasi iloinen tyttö. Menin heti seuraavana päivänä uudestaan salille ja siitä se sitten lähti.

Olen liikkunut koko ikäni käymällä ratsastus-, yleisurheilu- ja tanssitreeneissä. Ennen lukioon menoa en oikein koskaan tykännyt koululiikuntatunneista. Koulussa olin aina se viimeinen, joka valittiin joukkueeseen mukaan ja minua pidettiin ns. heikkona lenkkinä. Nykyään monen mielestä minulla on tosi hyvä kunto ja tästä saankin kiittää vanhempiani, jotka mahdollistivat minulle kuntosalilla käymisen.

Liikunta on yksi elämäni peruspilareista. Tapahtui ympärilläni mitä tahansa, liikunta on ja pysyy. Identiteettini tuntuu rakentuneen treenaamisen ympärille ja haluaisinkin isompana johonkin ammattiin, joka liittyy urheilemiseen. Urheilu on osa minua samalla tavalla kuin nukkuminen, syöminen tai vaikkapa opiskelu. Liikunta antaa mielenrauhaa ja tuo iloa elämään. Tärkeimpänä urheilussa pidän sitä, että tulee hyvä olo.

Nykyään urheilen 5-6 kertaa viikossa kuntosalilla ja ryhmäliikuntatunneilla. Lisäksi käyn vuosittain syyskuusta maaliskuuhun luistelemassa kerran viikossa. Olen asettanut itselleni erilaisia tavoitteita liittyen urheiluun, jotka haluan saavuttaa elämäni aikana. Olen osallistunut jo ainakin kolmena peräkkäisenä vuotena Naisten kunto vitoseen ja osallistun siihen myös tänä vuonna. Joka vuosi haluan päästä vain pidemmälle ja pidemmälle. Olen ajatellut osallistumista myös väriestejuoksuun ja minun piti osallistua siihen alunperin jo tämän vuoden elokuussa, mutta minulla oli sillon valitettavasti menoja. Olen myös asettanut itselleni pitkän aikavälin tavoitteen, mutta se pysyköön vielä ainakin vähän aikaa salaisuutena, haha.

Ihanaa on myös se, että olen saanut salilta uusia ystäviä ja tapaan siellä myös sellaisia ihmisiä, joiden kanssa en muuten useinkaan näkisi. Salilla on kiva treenata yhdessä ja vaihtaa samalla kuulumisia.

Treenin jälkeen olo on aivan ihana - vaikka joskus olenkin tosi väsynyt. Jokainen kerta olen itseeni tyytyväinen ja haluan saada itselleni hyvän olon. Jos olen salille mennessä ollut stressaantunut tai pahalla mielellä, sellaiset tunteet häviävät hetkessä, onneksi!

Urheilu auttaa jaksamaan ja liikunnan sanotaankin pitävän aivot kunnossa. Itsetuntoni on noussut, kun tiedän, mihin pystyn. Kehossani on aiempaa enemmän puhtia ja lihaksiakin olen saanut enemmän.

Mulle tuli juuri puhelu, jossa mua pyydettiin Lahjan tyttöjen valmennushaastatteluun. Kerron asiasta lisää myöhemmin (:

Näihin tunnelmiin,
lindusofiia

keskiviikko 1. lokakuuta 2014

I don't know

Heippa..

https://www.youtube.com/watch?v=Hy9sAoPekvE

Mä en vaan tiedä enää, miten päin olisin, mitä tekisin, mitä sanoisin tai mitä kertoisin. Mulla on vaan niin paha olla. Kyyneleet valuu pitkin poskia, enkä osaa muuta tehäkään. Mua suututtaa niin paljon, et tekis vaan mieli huutaa ja painautua jonkun ihanan ihmisen kylkee vasten ja olla vaan ihan hiljaa siinä - se ois parasta just nyt.

Mulla on välillä just sellanen tunne, et koko maailma on kääntyny mua vastaan. Kaikki haluu vaan jotenkin satuttaa mua yhä uudelleen ja uudelleen. Ainoat henkilöt, jotka pitävät musta oikeesti ja aidosti ovat perhe, Eemeli & sen perhe sekä parhaimmat ystävät. En mä muita mun elämääni kaipaamaan, mut miks toisia ihmisiä pitää oikeesti koko ajan jollain tavalla lannistaa. Mä en vaan ymmärrä..

PS. Mun oli pakko tulla lisäämään tähän postaukseen viel yks pieni seikka tälleen jälkikäteen (huomautuksena heille, jotka ehtivät postaukseni jo lukemaan). Eli toisaalta tälläisinä hetkinä tykkään tosi paljon olla myös itsekseni. Saan vaan rauhassa miettiä pääni puhki asioita ja saan antaa itelleni aikaa asian sulattamiselle. Mulla on vaan välillä paha tapa alkaa suurennella asioita mielessäni, jos en pääse kertomaan asiasta jollekin rakkaalle henkilölle tarpeeksi ajoissa. Silloin mun ajatukset menee vielä sekasemmaks kuin mitä ne alussa oli..

Mut nyt mun mieli alkaa pikku hiljaa onneks kirkastumaan ja lähenkin tästä varmaan salille pian, jotta saan hyvän olon taas päälle!

Näihin tunnelmiin, lindusofia ♥

tiistai 30. syyskuuta 2014

Syyskuun parhaimmat palat

Heippa!

Tänään on syyskuun viimeinen päivä ja ajattelin sen kunniaksi kehittää teille "Syyskuun parhaimmat palat"-postauksen. Palajastan ,että mun oli pakko käyttää tämän tekemiseen kalenteria, koska syyskuu toi tullessaan niin paljon kaikkea hyvää mun elämään, kiitos syyskuu! ♥

Syyskuun paras...
1. ilta: 26.9. perjantai-ilta, kun oltiin Eemelin kanssa saavuttu mökille ja koko ihana viikonloppu oli vielä edessä.

2. ihminen: Eemeli. Paras tyyppi ikinä, aamen.

3. koe; terveystiedon YO-koe. Alustavat pisteet ovat jo tulleet. Paremmin se olisi voinut ehkä mennäkin, mutta saavutin ainakin tavoitteeni ja siitä olen ylpeä!

4. matka: Lokalahden mökkimatka

5. kokemus: autokoulu on ohi! (toisaalta vähän haikeetakin..)

6. uusi tuttavuus: Autokoulun ajoradalla tutustuminen Janikaan ♥

7. päätös: leikata hiuksista 30cm pois, haha.

8. jumppatunti: ehdottomasti syyskuun uutuus-jumppatunti eli Yoga Fire And Soul!

9. valokuva: lukion viimeinen koulukuvani

10. TV-ohjelma: Big Brother & kiiltokuvia

11. ajomatka: Paimioon

12. päivä: ehdottomasti nämä viimeiset 12 päivää, jolloin olen saanut lomailla oikein kunnolla! Niin paljon on ehtinyt tapahtua näinkin lyhyessä ajassa ja olen saanut kunnolla rentoutua YO-kokeiden jälkeen. Vähän suoraan sanottuna hirvittää mennä heti perjantai-aamuna klo 8:15 takaisin koulunpenkille ja vieläpä englannin tunnille! No jos jotain positiivista pitää tästä löytää niin onneksi ensi jaksossakin kaikki kurssit ovat mulla sellaisia, jotka olen jo suorittanut, haha!


Tällä tavoin voin vilpittömästi kiittää syyskuuta ja saan nähdä, mitä lokakuu voikaan tuoda tullessaan!
♥ lindusofiiia

Tisdag

Heippa!

Ihanaa tiistaita kaikille! Mun päivä lähti tänään todella hyvin käyntiin. Päätin eilen illalla tosiaan, että meen Eemelin luokse yöksi, kun hän pääsi treeneistä klo 21:00. Katottiin illalla Big Brother ja aamulla lähdettiin puol ysin aikoihin bussilla kohti keskustaa. Keskustasta jatkoin bussilla vielä kotiin. Parasta on se, kun saa herätä uuteen aamuun oman kullan vierestä!

Kello 10:30 alkoi Elixiassa Yoga Fire And Soul-jumppatunti ja sinnehän mä menin! Päivä ei voisi paremmin lähteäkään käyntiin kuin kunnon jooga-tunnilla! Salilta kävelin vielä kotiin, jonka jälkeen tein kaikenlaista ja katsoin paljon nauhoitettuja TV-ohjelmia kellarin telkkarista.

Parin tunnin päästä meen Lady Line- kuntosalille noutamaan mun voittamani 60euron arvoisen liikuntalahjakortin. Voitin kyseessä olevan liikuntalahjakortin asioidessani Skanssin Kicks-liikkeessä, jolloin ostin Heidin kanssa iskälle jonkun kasvovoiteen. Olin ihan ihmeissäni, kun minulle kerrottiin puhelimessa eilen voitostani. Haha, meikä voitti! x)

Näihin tunnelmiin, lindu ♥

maanantai 29. syyskuuta 2014

Yöpostaus

Heippa!

Päätin tulla aikani kuluksi taas postaamaan, koska mua ei väsytä tällä hetkellä yhtään ja kello on 00:38. Ei mulla pahemmin mitään aihettakaan oo tällä hetkellä, josta teille kirjoittaisin. Voisin tämän yön jälkeen kehitellä jotain kivaa ja uutta postausta viimeisen syyskuun päivän johdosta.

Tähän valvomiseen vaikuttaa varmasti se, että mentiin eilen Eemelin kanssa nukkumaan vasta noin aamu 3 aikaan, koska ei vaan väsyttänyt yhtään, eikä kyllä väsytä vieläkään, haha.

Haluun vaan takasin sinne mökille ja takasin perjantaihin. Tää viikonloppu taisi taas olla yksi parhaista viikonlopuista mun tän hetkisessä elämässä, se oli vaan niin ihana!

Lindusofiiia

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Ihana mökkiviikonloppu

Heippa!

Taas on tullut aika suunnata katseet tulevaan viikkoon ja jättää taakse ihanaakin ihanampi viikonloppu.

Tämä viikonloppu kului mulla oleskellessa mökillä Eemelin kanssa. Lähdettiin matkaan perjantai-illalla, kun Eemeli oli käynyt valmentamassa Ju-jutsua. Viikonloppu oli ihana, mutta se kului yllätysyllätys taas liian nopeasti. Olisin mieluusti voinut jäädä mökille vaikka kokonaiseksi seuraavaksi viikoksi, jos Eemelilläkin olisi vapaata koulusta.

Kouluun palaan siis taas perjantaina heti aamusta klo 8:15 englannin tunnille, plääh... Mulla on ensi jaksossa kolme kurssia ja kaikki niistä ovat englannin kursseja, joten tiedossa on yllätysyllätys paljon englantia, esseekirjoituksia, kielioppia, sanastoa yms. No toivottavasti niistä kursseista on hyötyä mulle, koska lukioenglanti ei vaan suju mulla ja englannin kirjoitukset ovat kuitenkin jo keväällä.

Takaisin kuitenkin vielä mökkiviikonlopun tunnelmiin: oon aivan in love ja en voisi toivoakaan parempaa poikaystävää kuin mitä Eemeli on. Kuka muukaan kuin Eemeli mua jaksaisi kehua kauniiksi meikittömänä mökkihöperönä? Ja kuka muu mulle kantaisi sänkyyn asti kahvia? Ja pitäisi musta aidosti huolta? Kaikki ne sanat ja teot, joista näen että musta välitetään oikeasti. Ne on ihan korvaamattoman arvokkaita. Kiitos niin paljon rakas, luv juu! ♥

♥:lla: Lindusofiiia

perjantai 26. syyskuuta 2014

Instagram: @lindablogi

Heippa!

Olen tehnyt Instagramiin tilin nimeltä @lindablogi. En laita yleensä tähän blogiini kuvia, joten päätin tehdä erillisen Instagram tilin, jonne laitan kuvia elämästäni ja kaikesta siihen liittyvästä. Tällä tavoin voitte saada vieläkin enemmän irti minusta.

Kuviin - jotka laitan Instagramiin - minulla on tarkoituksena kirjoittaa kuvateksteihin kaikista kuviin liittyvistä asioista, jonka haluan jakaa muiden kanssa.
Oma Instagram: lindusofia! Käykää ihmeessä tsekkaamassa molemmat!

♥:lla: Lindusofiiia

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Askel kohti parempaa huomista

Heippa!
Päätin kehitellä uuden Cosmopolitanin pohjalta eräänlaisen syvällisen postauksen liittyen erityisesti naisten itsetunto-ongelmiin. Yleensä miehillä itsetunto-ongelmat eivät ainakaan mielestäni niin hyvin erotu kuin naisilla tai sitten osaan vain tulkita naisia paremmin ollessani itsekin nainen.

"Päivitteletkö vyötäröllesi kertyneitä kiloja tai tummia silmänalusia?" Lisäätkö Facebookkiin/Instagramiin massoittain kuvia vain kohottaaksesi itsetuntoasi? "Vertailetko rintojesi kokoa kaverisi rintoihin? Otatko "huoletonta" selfietä varten 60 eri vaihtoehtoa, joista julkaiset parhaan puolen tunnin filtteröimisen jälkeen? Toimit juuri niin kuin suurin osa naisista." Näin lukee ainakin Cosmossa. Minun mielestäni tässä ei ole kuitenkaan mitään väärää - olen jollain tavalla itsekin tottunut tekemään kyseessä olevia asioita välillä jopa melkein huomaamattani.

Yllättävän monet - erityisesti naisista - tuntuvat olevan tyytymättömiä omaan luonnolliseen ja kauniiseen itseensä. Todellisuus voikin olla jotain täysin muuta - rajun meikin alta voi paljastua todella kaunis ja luonnollinen nainen!

On melkein sanomattakin selvää, että media vaikuttaa erityisesti naisten itsetuntoon heikentävästi. Naiset ovat melko tottuneita vertailemaan itseään muihin naisiin. Naiset haluaisivat olla yhtä hyvännäköisiä, yhtä hauskoja, yhtä sosiaalisia ja yhtä suosittuja kuin jotkut naiset tuntuvat olevan - totuus voi kuitenkin paljastua täysin erilaiseksi.

Jokainen ihminen haluaa kokea olevansa kaunis/komea, tärkeä ja rakastettava omana itsenään. Suhde omaan itseensä ja kehoonsa muodostuu kuitenkin jo lapsuudessa. Huono itsetunto aiheuttaa masennusta, murheita ja jopa paniikkihäiriöitä.

Voin tunnustaa itsekin, etten pidä itsestäni aina - mutta se ei tarkoita sitä, että haluaisin olla joku toinen ihminen. Välillä olisi toki kiva olla hyvännäköisempi, positiivisempi ja omistaa vaikka ihanammat silmät, mutta se ei tarkoita sitä, ettenkö arvostaisi itseäni. Välillä taas olen onneni kukkuloilla sen takia, että saan olla juuri minä - juuri tällainen kuin olen rakastamieni ihmisten ympärillä, jotka hyväksyvät minut juuri tällaisena kuin minä olen.

Naiset näyttävätkin useimmiten olevansa itsensä pahimpia arvostelijoita. Toiset pitävät heitä tosi kauniina, mutta omaa aitoa kauneutta on totuttu yleensä varsinkin suomalaisessa kulttuurissa kieltämään.

Täten määräänkin jokaisen ihmisen - niin miehen kuin naisen - listaamaan joka päivä asioita, joista olette tyytyväisiä itsessänne ja ympäristössänne. Näiden asioiden ei tarvitse olla mitenkään erikoisia. Voitte esimerkiksi kirjoittaa: "Mulla on kiva hymy", "Sain kaverini tänään hyvälle tuulelle", "Olen tehnyt tänään parhaani - ja se riittää minulle!"

Otetaan yhdessä askel kohti parempaa huomista!
Rakkaudella: Lindusofiia ♥

Ohi on autokoulu!

Heippa!

Olen edelleen niin onnellinen - rakastan tätä tunnetta. Kaikkea hyvää tapahtuu päivästä toiseen, eikä mun mieltä pysty lannistamaan mikään - onneksi.

Tänään aamulla lähdin kotoota klo 9:00 kohti Paimiota. Siellä järjestettiin autokoulun viimeinen vaihe - nimittäin 2h jäärata-ajo Paimion jääradalla + 3h teoriatunnit eli yhteensä 5h. Kaikki meni tosi hyvin ja siellä oli tosi kivaakin! Tutustuin siellä myös ihanaan Janikaan, jonka kanssa vaihdettiin lopuksi jopa kännykkänumerot. Toivon todellakin, että ollaan toisiimme jatkossakin yhteydessä ♥
Autokoulu on nyt siis kokonaan multa suoritettu ja parin viikon päästä autokoulun aloittamisesta onkin kulunut jo kokonainen vuosi - tosi nopeasti tää kyllä meneekin, koska olin ensimmäisellä teoriatunnillani jo 8.10.2013!

Kotiin saavuttuani näin postilaatikossa uuden Cosmopolitanin ja koulukuvat, ihanaa! Tuntui heti siltä, että tästä päiväni ei voisi enää parantua! Koulukuvathan onnistui multa yllättäen tosi hyvin ja oon niin onnellisen näkönen siinä kuvassa - ja oon edelleenkin.

Tänään meen vielä salille Yoga Fire And Soul- ja Shape-tunneille, odotan jo innolla!
Viikonloppuna meen Eemelin kanssa niiden mökille koko viikonlopuksi, ah ihanaa odotan jo!

Mulla on tarkoitus tehdä tässä lähiaikoina kaikkia syvällisiä postauksia, kunhan vaan ehdin, vaikka lomalla olenkin, haha! (:
Lindusofiiia

tiistai 23. syyskuuta 2014

Aika kultaa muistot

Heippa!

Makaan huoneeni sängyllä ja kuuntelen koneelta Loop:ia - mun lempimusiikkikanavaa. Nyt soi: Milky Chance - Stolen dance.

Muistan kaikenlaista elämästäni. Päiviä, joina tajusin tärkeitä asioita. Ja öitä, joista en vieläkään tajua yhtään mitään. Hetkiä, jolloin olin onneni kukkuloilla ja hetkiä, jolloin luulin koko maailman olevan minua vastaan.
Sateessa kävely, lämmin asvaltti paljaita jalkapohjia vasten, suudelmat, kauniit sanat, hauskat ääniviestit, automatkat mökille, työpäivät joiden aikana Vadelmavene tuli radiosta vähintään 25kertaa, koulutehtävien täyttämät päivät ja yöt, rakkaus, lupaukset sekä parin ja parinkymmenen tunnin yöunet - kaikki tämä on elävää elämää ja osa minua.

Nyt soi: Pitbull - Fireball

Elämässäni on tapahtunut paljon, vaikka olen vasta 18-vuotias. Elämässäni tuntuu olevan tapahtunut enemmän kuin ikäisilläni kavereilla tai verrattuna vanhempieni nuoruuteen - siihen hetkeen, kun he olivat samanikäisiä kuin minä olen tällä hetkellä.
Olen ylpeä itsestäni ja saavutuksistani. Olen ollut tosi monissa työpaikoissa töissä, päässyt lukioon, selviytynyt koulukiusaamisajoista, ollut parisuhteessa 2,5 vuotta ihanan Eemelin kanssa yms. Ensi vuonna jatketaan tästä mihin tänä vuonna jäädään. Odottavan aika on pitkä, valitettavasti. Mutta lopussa kiitos seisoo!

♥:lla: lindusofiiia

Positiivisuus

Heips!

Mun oli pakko tulla kehumaan mun hyvää oloa tänne bloginkin puolelle. Mulla on vaan niin hyvä olo - ollut jo onneksi jonkin aikaa. Elämä hymyilee, ei oo huolia mistään ja elämä rullaa omalla painollaan. On ihanaa saada vaan olla just sellanen kun mä oon - eikä tarvitse yrittää ylittää itseään missään asiassa. O ihanaa maata tässä sängyllä ja kirjoittaa kaikessa rauhassa blogia musiikin soidessa taustalla.

Toivon, että jokaisella olisi tällainen fiilis jossakin elämänsä vaiheessa. Olen varma, että jokainen tarvitsee tällaista tunnetta elämässään, jotta elämä pysyy miellekkäänä.

Totta kai mullakin on niitä hetkiä, jolloin elämä tuntuu raskaalta, eikä oikein mikään jaksa innostaa. Tällaisinä hetkinä on kuitenkin hyvä muistaa, että joskus se aurinko risukasaankin paistaa!

Nyt soi: Dimitri Vegas & Martin Garrix & Like Mike - Tremor (sensation 2014 anthem)

Iloisiin mieliin,
lindu ♥

maanantai 22. syyskuuta 2014

Pretty little liars -sarja

Heips!

Ootte varmaan huomannut mun blogin ulkoasun vaihtuneen ja yritänkin tehdä siitä lähipäivinä paremman näköisen kuin mitä se aiemmin oli.

Oon aivan hullaantunut "Pretty little liars":iin eli suomennettuna "Valehtelevat viettelijät" -sarjaan. Ja nimenomaan niihin kirjoihin. Oikeastaan luen vasta kyseisen sarjan ensimmäistä osaa, mutta oon lukenut kaiken sarjaan liittyvän netin ihmeellisestä maailmasta (mukaanlukien joitakin juonipaljastuksia, joista saan syyttää omaa uteliaisuuttani). Odotan innolla pääseväni käsiksi sarjan muihin osiin, kunhan olen vain ensiksi saanut ensimmäisen osan luettua. Pitää tässä joku päivä poiketa kirjastoonkin katsomaan, olisiko siellä Valehtelevat viettelijät DVD:itä, toivotaan!

Tänään mulla oli autokoulun viimeinen arvioiva ajotunti. Ajettiin 2h, jota ennen tein tietokoneella itsearvioinnin. Ajotunti meni todella hyvin ja opekin oli ihan ihmeissään siitä, kuinka hyvin osaan ajaa autolla, haha! Harjoitus tekee mestarin (;

Ajotunnin jälkeen kävin Tiger-kaupassa ostamassa vihon psykologiaa varten sekä kuullokkeet, koska mun vanhat kuullokkeet menivät täysin rikki. Niistä vanhoista kuullokkeista kuului musiikkia kuunnellessa vain taustamusiikki, muttei laulajan ääntä kuulunut missään laulussa ollenkaan, haha aika hassua!

Kävin myös Hesburgerilla syömässä kanatortilla-aterian, mutta mun on pakko sanoa, että se kanatortilla oli todella pahaa. Tämä oli yllätys mullekin, koska tykkään tortilloista tosi paljon! Lopulta söin vain puolet kanatortillasta, koska ei sitä vain voinut syödä loppuun asti!

Hain Eemelin autolla koulusta ja mentiin heille. Oli ihana köllötellä kullan vieressä vailla huolen häivää koko iltapäivä! Toivottavasti mennään mökille viikonloppuna, odotan jo!

Kotiin tultuani katsoin TV:tä ja luin tuota ihanaa Valehtelevat viettelijät -kirjaa, ah rakastan!
Seuraavaksi alankin katsomaan Big Brotheria. Mukavaa iltaa sinne teille!
Lindusofiiia

lauantai 20. syyskuuta 2014

Viikonloppu ♥

Heippa!

Oon niin onnellinen tällä hetkellä - oikeestaan ollut jo jonkin aikaa! Kaikki vaan menee tällä hetkellä niin hyvin, koska ei tarvitse stressata mistään ja saa viettää aikaa rakkaiden ihmisten kanssa. Mun hymy näkyy jo kauas, koska en vaan voi lakata hymyilemästä!

Menin eilen Eemelille yöksi ja oon aivan in love! En vaan voi kuvailla sitä tunnetta, kuinka paljon yhdestä ihmisestä voikaan tykätä! Katsottiin leffaa ja oli ihana käpertyä illalla Eemelin viereen nukkumaan - ja viel parempaa oli aamulla herätä samaisen ihmisen vierestä! Sitä tunnetta ei vaan voita mikään, kun tietää, että toinen ihminen välittää susta tosi paljon! On ihanaa, että mulla on ollut tollanen ihminen mun vierellä jo päälle 2,5 vuotta ♥

Tänään olin pitkästä aikaa Heidin kanssa taas luistelemassa ja se on vaan niin ihanaa! Käytiin myös Myllyssä, Prismassa, eräässä ravintolassa ja erään kirkon raunioilla. Nähtiin myös ihania sammakoita (tosin mä aluksi kiljuin, kun en tiennyt mitä ne oli, haha..)

Hyvää lauantai-iltaa sinne! ♥
Lindusofiiiaa

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Yoga Fire And Soul -jumppatunti ♥

Heippa!

Oon niin onnellinen edelleen, koska kaikki vaan menee niin hyvin syksyn "abivuoden paineista" huolimatta. En vaan jaksa stressata turhasta. Totta kai teen parhaani lukion viimeisenä vuotena, mutta tällä hetkellä tarpeeksi hyvä riittää minulle ja enemminkin nautin elämästä murehtimisen sijaan.

Tänään mieltäni kohensi entisestään se, että näin pitkästä aikaa Eemelin, mulla oli koulussa vaan yksi oppitunti ja menin kokeilemaan eilen alkanutta uutta jumppatuntia, jonka nimi on Yoga Fire And Soul. Ah, rakastuin heti tohon tuntiin! Tunnilla oli myös ihana Alisa, joka on samassa lukiossa mun kanssa! ♥

Yoga Fire And Soul- jumppatunti koostuu 45 minuutin tunnista, jossa tunti on jaettu kahteen osaan - haastavampaan ja fyysisempään Fire-osaan sekä rennompaan ja liikkuvuutta lisäävään Soul-osaan. Tunti oli juuri sellainen tunti, josta mä tykkään! Elixiassa oli keväällä vielä Fitness Fusion-tunti ja tykkäsin siitäkin tosi paljon, koska se oli tosi paljon samanlainen, kun toi nykyinen Yoga Fire And Soul- tunti. Tykkään muutenkin treenata tosi paljon ja haastaa omaa kroppaani - osa sanoo jopa, että sen huomaa kehostani (vaikka itse olenkin vähän kriittisempi itseäni kohtaan). Ja lopuksi tykkään aina venytellä tosi pitkään treenin jälkeen, koska sitä tunnetta ei voita mikään, kun on tehnyt hyvän treenin ja saa kunnolla vielä venytellä hyvän treenin päätteeksi! Ah, haluun vaan takasin sille tunnille - mun onneksi tota tuntia on lähimmässä Elixia-keskuksessani tarjolla 3 tuntia viikossa (:

Voisin muuten tehdä tässä lähipäivinä postauksen kaikesta siitä, millä ryhmäliikuntatunneilla käyn ja voisin hieman kertoa enemmän siitä, millaisia tunteja ne ovat.

Nyt lähden ajelemaan autolla!
Näihin tunnelmiin! ♥ lindusofia

tiistai 16. syyskuuta 2014

Onnellinen tyttö

Heippa!

Mulla alkaa tänään koulu vasta klo 13:15, joten mulla on ihanasti aikaa tässä aamulla. Luin äsken kaksi ruotsinkielistä sanomalehteä ja kävin suihkussa. Koulupäivä kestää mulla tänään vaan klo 14:30 asti, ihanaa!

Onneksi terveystiedon YO-koe oli ja meni jo eilen. Ainakin mun mielestä se YO-koe oli tosi kiva! En vaan osaa yhtään sanoa pisteitä, kun en tiedä, miten tiukkoja ne sensorit ovat arvosteluissa. YO-kokeessa piti kirjoittaa 6 esseetä ja mulla oli 8 tuntia aikaa. Käytin onneksi koko lisäajan hyödyksi ja kirjoitin jokaista esseetä jopa 3-5 sivua! Toivotaan, että mun terveystiedon YO-koe meni sensorienkin mielestä hyvin! Millainen terveystiedon YO-koe oli teidän muiden mielestä?

Oon vaan niin onnellinen tällä hetkellä. Perjantaina on enää ruotsin YO-koe, joka toivottavasti menee mallikkaasti. Syksyn YO-kokeiden jälkeen lupaan olla puhumatta kokeista kevään ylppäreihin asti, haha! Perjantaina YO-kokeen jälkeen mulla alkaa onneksi vihdoin 2 viikon lomaputki, ihanaa! Kaikki vaan tuntuu lopulta kääntyvän aina parhain päin ja oon niin onnellinen kaikesta tällä hetkellä!

Mun tekisi mieli tehdä joku syvällinen postaus, mutta mulla ei vaan oo mitään ideaa, mistä sen tekisin, koska mun pää on tällä hetkellä aivan täynnä terveystietoa ja ruotsia. Keväällä mun pää on toivottavasti täynnä äidinkieltä, psykologiaa ja englantia, huhhu!

Saatiin eilen myös nähdä koulukuvat netistä ja olin tosi yllättynyt siitä, miten hyvin se onnistui! Se olikin mun viimeinen koulukuva, onneksi! Toi koulukuva on tossa alapuolella! (:


Nähdään! ♥ lindusofia

lauantai 13. syyskuuta 2014

Väsynyt lukiolainen

Heippa!

Tällä kertaa täällä kirjoittelee tosi väsynyt tyttö. Heräsin tänään aamulla jo kello 7:30 ihan itsestäni todella reippaana ja oon siitä asti ollut hereillä. Nyt illalla väsymys alkaa vihdoin painamaan.. Tarkoituksena mulla olisi katsoa vielä illan BB-jakso, joka alkaa vasta klo 22, mutta se jää nähtäväksi jaksankohan sittenkään valvoa sinne asti, mutta toivotaan nyt kuitenkin.

Tänään oon ehtinyt tehdä myös todella paljon kaikkea. Kävin Naantalissa, Paimiossa ja Kauppakeskus Skanssissa. Nähtiin myös ihanan yläastekaverini Melisan kanssa pitkästä aikaa. Lisäksi kävin kaupassa ostamassa irtokarkkeja alennuksesta, nam! Oon myös lukenut paljon ruotsia ja terveystietoa, koska mulla on YO-kokeet jo ensi viikolla!

Tuleva kouluviikko tulee luultavasti menemään mun osalta tosi nopeesti. Maanantaina menen koululle tekemään ainoastaan terveystiedon YO-kokeen. Tiistaina, keskiviikkona ja torstaina mulla on koulua vaan yksi tunti per päivä ja nekin tunnit on kaikki pelkkää ruotsia, koska perjantaina mulla on edessä ruotsin YO-kokeen kirjallinen osa. Perjantain jälkeen saankin olla onneni kukkuloilla, koska silloin mulla alkaa 2 viikon loma, jes! Ja on ihanaa ajatella, että näiden kokeiden jälkeen mun ei välttämättä tarvitse tehdä enää ruotsin ja terveystiedon kokeita - ainakaan toivottavasti ne ei mene niin huonosti, että joutuisin uusimaan ne ensi keväänä tai vuoden päästä syksynä.

Mun mielestä on myös tosi vaikeeta miettiä, kuinka paljon tulen tarvitsemaan eväitä YO-kirjoituksissa. Saan olla siellä kokonaiset 8 tuntia ja mun mielestä 8h on tosi pitkä aika, mutta eipähän ainakaan tule toivottavasti sitä ongelmaa, että aika meinaisi loppua kesken. En vaan osaa laskea kuinka paljon tarvitsen eväitä. Pitää varmaan huomenna laskea mitä kaikkea syön klo 9-17 välisenä aikana, hui (tuntuu tälleen ajateltuna meinaan tosi pitkältä ajalta toi kokonaiset 8h)! Perjantaiksi eväiden ostaminen onkin varmaan vähän helpompaa, kun tietää, mitä kaikkea oon sitten syönyt maanantain YO-kirjoituksissa. Se olisi kyllä ihan kauheeta istua YO-kokeessa kauheen nälkäsenä vatsa kurnien!

Onnea kaikille YO-kirjoituksiin!
♥ Linda

maanantai 8. syyskuuta 2014

Uusi viikko täynnä uusia tapahtumia

Heippa!

Tänään saan nauttia ihanan myöhäisestä kouluaamusta, joten päätin tulla aikani kuluksi kirjoittamaan uuden tekstin blogiini. Tänään on taas se viikon ensimmäinen päivä, nimittäin maanantai. Toiset ottavat uuden viikon vastaan odottaen sitä, mitä viikko voikaan tuoda tullessaan. Toiset taas jäisivät mielummin sängyn pohjalle makaamaan. Tällä hetkellä odotan kovin, mitä tuleva viikko tuokaan mukanaan, koska tällä viikolla mulle tapahtuu melkein joka päivä jotain uutta - jes!

Tänään mulla on koulussa pelkästään ruotsin tunteja ja huomenna (eli tiistaina) onkin kauan odotettu (ja osan aikaa myös jännitetty) ruotsin yo-kuuntelu. Toivon, että kaikki yo-kokeet menisivät hyvin, jotta pääsisin keväällä ylioppineeksi ja saisin aloittaa mieleiseni opiskelut jossain todella ihanassa paikassa. Ajattelin tehdä vielä erillisen postauksen jatko-opiskelupaikoista, joihin unelmoin pääseväni. (Voi olla, että teen sen vasta keväällä, kun olen tehnyt virallisen haun kyseessä oleviin paikkoihin, joten malttakaa odottaa - kyllä se sieltä tulee aivan varmasti joku kaunis päivä (:)

Tämän viikon keskiviikkona meen illalla kampaajalle ja ajatuksena mulla olisi leikata mun ihanan pitkät hiukset lyhyemmiksi, apua! Ajatuksena olisi leikata noin 25cm pois mun hiuksista ja oon melko varma, että jään kaipaamaan sitä hiuspehkoa, jonka nään sitten kampaajan lattialla. Onneksi hiukset kuitenkin kasvavat aina takaisin, mutta en jostain syystä kuitenkaan usko, että jaksan kasvattaa enää koskaan näin pitkiä hiuksia uudelleen päähäni. On myös hassua ajatella, että nyt mulla taitaa olla pisimmät hiukset mun tutuista, mutta keskiviikon jälkeen mulla on varmaan lyhimmät hiukset, kun kenelläkään muulla mun kaverilla.

Ja totta, onhan näissä pitkissä hiuksissa ollut paljon hoitamistakin, joten toisaalta odotan innolla keskiviikon kampaajalla käyntiä. Luulen myös, että kun "alkushokki" (jos sellaista nyt edes tulee) menee ohi niin rakastan mun uusia lyhyempiä hiuksia ihan valtavasti - vähemmän pesemistä, vähemmän laittamista ja vähemmän hoitamista. Ja ken tietää, lyhyet hiukset voi mahdollisesti sopiakin mulle paljon paremmin kuin pitkät.

Tämän viikon keskiviikkona/torstaina saan myös tietää sijoittumiseni Turun Flikka -kilpailussa. Yleisölle tulos julkaistaan kuitenkin vasta Turun päivänä eli 21.9,2014 Turun kauppatorilla klo 12:00, joten malttakaa odottaa sinne asti.

Tällaista tulossa siis tällä viikolla. Toivottavasti teidän maanantai-aamunne alkoi hyvillä mielin ja jatkuu koko viikon!

Vi ses ♥
Lindusofia

maanantai 1. syyskuuta 2014

Maanantai

Heippa!

Tällä hetkellä mulle kuuluu tosi hyvää, vaikka uusi viikko onkin vasta alussa. Olen tällä hetkellä tosi väsynytkin ja katselen tässä samalla leffaa "Hall pass" nettisivustolta, jonka nimi on Film2home. Leffan jälkeen meen vielä suihkuun katson tämän illan Big Brotherin ennen kun meen nukkumaan.

Tänään mulla oli koulussa koulukuvaukset ja koulu alkoi koulukuvausten takia jo 10:15, kun normaalisti mulla olisi alkanut tänään vasta klo 11:05. Illalla menin vielä Eemelille ennen kun Eemeli lähti treeneihin.
Varasin tänää myös ajan kampaajalle ensi keskiviikoksi, koska haluan leikkauttaa hiukseni lyhyiksi pitkän pohdinnan jälkeen. Odotan jo, että ensi viikon keskiviikko tulisi pian. Karu totuus on kuitenkin se, että ennen kampaajaa mulla on ollut jo ruotsin yo-kuuntelukin, iiiks!

Huomenna mulla on ihanan myöhäinen kouluaamu, kun koulu alkaa vasta klo 11:05!
Heips! (:

Lindusofia

sunnuntai 24. elokuuta 2014

Paras viikonloppu ♥

Heippa!

Taas on tullut aika päättää ihana viikonloppu ja suunnata katse tulevaan viikkoon. Viikot kuluvat hurjaa vauhtia ja kirjoitukset senkun vaan lähenevät. Stressiä ei näy mailla halmeilla, oon onnellinen juuri tässä ja nyt. Mulla on ympärillä ihania ihmisiä ja positiivisia ajatuksia!

Perjantaina pääsin jo klo 11 koulusta, koska vimpalla tunnilla opettaja sanoi, että voin halutessani lähteä, kun oon kyseessä olevan leffan jo kerran aikaisemmin nähnyt, jee! Perjantaina iltapäivällä suuntasin nokkani vielä kerran kohti kesälukiota - kokeenpalautukseen. Koe olisi voinut mennä paremminkin, mutta oon tyytyväinen, koska sain yhden kurssin lisää, nyt mulla on kasassa jo 69,67 kurssia! ("lukiotietämättömille" tiedoksi, että minulla pitää olla toukokuun loppuun menessä kasassa 75 kurssia, jotta valmistun ylioppilaaksi kesällä 2015. Näin ollen multa puuttuu enää 5,33 kurssia, jee!) Perjantai-illalla menin vielä Eemelin luokse ♥

Launtaina olin Eemelin, Marin ja Jonin kanssa. Käytiin Arnoldsilla ja kierreltiin eri kaupoissa. Oli ihana nähdä ja toivottavasti nähdään nelistään taas pian! Oon tuntenu Marin jo ihan tarhasta asti eli joku 17-15 vuotta. Menin lauantai-illalla Eemelille yöksi ja katottiin pari leffaa. Toinen niistä leffoista oli K18 ja mua pelotti ihan sairaasti xD

Tänään eli sunnuntaina oli ihanaa herätä aamulla Eemelin vierestä ja Eemelin tekemä aamukahvi on ihan parasta, I love it! Tein Eemelin sängyllä alasti mun terveystiedon esseenkin valmiiksi. xD Iltapäivällä mentiin Eemelin kanssa Kamppailuareenan ja Jumppalan avoimien ovien-päivään, koska Eemeli harrastaa Kamppailuareenalla Ju-jutsua ja valmentaa pikkuisia. Jumppalassa mä oon harrastanut pienempänä cheerdancea. Kotiin lähdin viiden-puol kuuden maissa. Kotona tein vielä joitakin läksyjä, mutta mun on pakko sanoa, että rakastan tällaisia ihania sunnuntai-päiviä!

Yritän tässä samalla katsoa Big brotheria kännykästä, mutta se pätkii tosi paljon.. Meen tästä varmaan katsomaan tota ohjelmaa telkkarin ääreen, joten bye bye!

♥ lindusofiiia

keskiviikko 20. elokuuta 2014

Parisuhde

Heips!

Puhuttiin juuri tänään koulussa terveystiedon tunnilla parisuhteesta ja kaikesta siihen liittyvästä. Myös uudessa Cosmopolitanissa oli artikkeli naisista, jotka eivät ole koskaan seurustelleet, joten ajattelin avata teille vähän ajatuksiani parisuhteesta ottaen joitakin asioita esille kyseeessä olevasta Cosmon artikkelista.

Olen itse ollut parisuhteessa alle kuukauden päästä 2,5 vuotta. Kyseinen aika tuntuu todella pitkältä ajalta, mutta se on oikeasti mennyt todella nopeasti. En voisi kuvitellakaan olevani parisuhteessa kenenkään muun kuin Eemelin kanssa ja Eemeli onkin kaikki se, jota minä tarvitsen.

Cosmossa oli artikkeli naisista, jotka eivät ole koskaan kunnolla rakastuneet, eivätkä seurustelleet. Naisista, jotka eivät koskaan ole sanoneet "minä rakastan sinua". Naisista, jotka eivät ole koskaan kokeneet seurustelua tärkeänä tai tarpeellisena. Naisista, jotka ovat saaneet paniikin omasta sinkkuudesta, kun ovat huomanneet kaikkien muiden ympärillä olevien ihmisten seurustelevan. Naisista, jotka odottavat sitä suurta tunnetta - nimittäin rakkautta. Naisista, jotka odottavat sitä tunnetta, kun ihastuu ja jalat lähtevät alta. Naisista, jotka aina välillä kaipaavat poikaystävää. Naisista, jotka haaveilevat rakkaudesta ensisilmäyksellä. Naisista, joiden mielestä olisi ihanaa katsella TV:tä vierekkäin oman kullan kanssa tavallisena tiistai-iltana. Naisista, jotka haaveilevat siitä, että vierellä olisi se joku merkityksellinen ihminen. Naisista, jotka haaveilevat poikaystävästä, jolle voisi kertoa sekä ilot että surut. Naisista, jotka toivovat rakkauden osuvan pian heihinkin. Naisista, jotka haluaisivat löytää Sen Oikean.

Artikkelia lukiessani voin sanoa olevani onnellinen - ja iso syy onnellisuuteeni on parisuhde. Artikkelin naiset olivat 30-vuotiaita ja minä olen vasta 18-vuotias. Olen kokenut oikeastaan kaikki nuo asiat, joista artikkelin naiset osaavat vain unelmoida. Lähipiirini koostuu sekä seurustelevista että sinkuista, mutta tärkeintä olisi, että jokainen osaa olla onnellinen. Itse en varmaan enää edes osaisi olla sinkku - enkä haluaisikaan. Ilman Eemeliä olisin kuin taivas ilman kirkkaita tähtiä. Eemeli on henkilö, jolle voin kertoa kaiken - aivan kaiken. Voin luottaa häneen 110% ja tiedän, että luottamus välillämme säilyy kauan. Kukaan ei taida olla mulle yhtä läheinen kuin Eemeli ja tietysti perhe. Erimielisyyksiä tulee varmasti jokaiselle parille, mutta me Eemelin kanssa selviämme niistä onnellisesti yhdessä ♥

♥ lindusofia

Look up

Heippa!

Viime päivät ovat kuluneet hieman sekavissa tunnelmissa - välillä oon ollut tosi onnellinen, kun taas välillä voisin vaan nukkua koko päivän ja olla omissa oloissani kaikessa rauhassa. Tällä hetkellä mulla on myös poskiontelontulehdus ja antibioottikuuri - ja kaiken tämän lisäksi ylppäreihinkin pitäisi jaksaa lukea.

Päiväni piristyi kummasti tänään iltapäivällä, kun tulin koulusta kotiin ja huomasin postilaatikossa uuden Cosmopolitanin! Uusi Cosmo oli kiva piristys synkkään syysiltaan ja erityisesti muutamat artikkelit herättivät kiinnostukseni. Ajattelin tehdä tästä postauksestani hieman syvällisen ja avata ajatuksiani kyseessä olevasta asiasta, josta myös uudessa Cosmossa puhuttiin. En kuitenkaan paljasta koko lehden artikkelia vaan puhun enemmänkin omista mietteistäni vedoten lehden artikkeliin.

Ajattelin puhua tällä kertaa siis Somesta eli sosiaalisesta mediasta. Tiedätte varmaankin, että sosiaaliseen mediaan kuuluvat WhatsApp, Kik, Tinder, Instagram, Facebook yms. Sosiaalinen media on helppo tapa pitää ihmisiin yhteyttä, jos heitä ei näe joka päivä.

Tiedän itsekin olevani koukussa sosiaaliseen mediaan. Kun istun bussissa - kaivan kännykän esille ja avaan WhatsAppin, kun kävelen kaupungilla - avaan Facebookin, kun istun kotisohvalla - avaan Instagramin, kun menen illalla nukkumaan - avaan Kikin. En useinkaan pidä siitä, että näpräilen kännykkääni, mutta monella herääkin kysymys "mitä muuta tekisin, jos en olisi sosiaalisessa mediassa?" Liiallinen kännykän näpräily on jopa epäkohteliasta, jos vieressä istuu ihana kaveriporukka ja kaikki vain tekstailevat koko ajan omilla kännyköillään.

Ennen kuulumisia kysyttiin kahvilla, nykyään WhatsAppissa, Kikissä tai Facebookissa. Somettaminen on paljon nopeampaa ja helpompaa(, kun sen osaa.) Kännykkä voi olla myös pakopaikka - esine, jonne voi uppoutua, jotta ei tuntisi oloaan ulkopuoliseksi tai yksinäiseksi. Somessa vierähtää helposti monia tunteja - huomaamattaan.

Sosiaalinen media ei kuitenkaan mielestäni ole huono juttu. Somessa jutteleminen käy nopeammin ja vaivattomammin, mutta ympärillä olevia ihmisiä ei siltikään saa unohtaa. Myös ujot saavat helpommin äänensä kuuluviin sosiaalisen median kautta.

Kannattaa myös miettiä, onko kaikki some-kerrat ehdottoman tarpeellisia vai vain ajanhukkausta, jonka aikana voisi tehdä jotain paljon tärkeämpääkin? Some-kerrat ovat kyllä hyviä hetkiä silloin, kun aivot voi hetkeksi "ripustaa narikkaan" ja saa hetken olla ihan omissa oloissaan.

Kyseessä olevaan aiheeseen on myös hyvä video Youtubessa, johon on tässä linkki: Look Up
Kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa! (:

Mitä jos seuraavan kerran olisit aidosti läsnä kavereidesi kanssa ollessasi?
♥ Lindusofiiia

PS. Tästä taisi tulla vähän sekava teksti, mutta koitetaan pärjätä

sunnuntai 17. elokuuta 2014

Lauantai

Heippa!

Kello on nyt yksi yöllä ja päätin alkaa kirjoittaa kännykällä uutta blogitekstiä, koska mua ei väsytä yhtään. Äsken tein jopa vielä muutamia koulujuttuja, kunnes ajattelin tulla päivittämään vähän blogia.

Lähdettiin lauantai-aamuna äitin ja Heidin kanssa shoppailemaan keskustaan. Ostin vihdoin itselleni uuden Guessin laukun ja loput rahat jäävätkin säästöön. Toi laukku on tosi ihana! Sain jo ensimmäisen käyttöpäivän aikana todella monelta ihmiseltä kehuja tosta laukusta. Oon niin onnellinen!

Samalla shoppailureissulla ostin itselleni myös uudet vansin kengät, koska mun entiset converset alkaa tuntua tosi pieniltä mun jaloissa.

Löydettiin Heidille yliopiston vuosijuhliin ihana mekko ja se sopii Heidille täydellisesti! Shoppailureissun jälkeen käytiin vielä kirjastossa ja syömässä kiinalaisessa. Kiinalaiseen tuli myös iskä! Ruoka on kyllä kiinalaisessa aina niin taivaallisen hyvää! (:

Kotiin päästyämme ihailin monta tuntia uutta laukkuani ja nukahdin iltapäivällä terveystiedon kirja naamallani sänkyyn, hups! Lähdettiin viiden aikoihin Heidin kanssa shoppailemaan vielä lisää myllyyn! Myllyn jälkeen menimme vielä ostamaan Gigantista jääkaapin ja pakastimen. Ajoin iskän automaattivaihteisella autolla tänään ensimmäistä kertaa Gigantista kotiin ja se oli tosi jännää! Automaattivaihteisella autolla on paljon helpompaa ajaa, kun ei koko ajan tarvitse pelleillä kytkimen ja vaihteiden kanssa!

Illalla menin Eemelin kanssa vielä Hesburgerille ja nähtiin Joonaksen kanssa. Päivän päätteksi heitin Joonaksen kotiin ja ilta oli kyllä tosi mukava! Kiitos teille ❤

Halataan kun tavataan! Lindasofiia ❤

perjantai 15. elokuuta 2014

Ensimmäinen abiviikko

Heippa!

Päätin aikani kuluksi tulla taas hieman päivittämään blogia. Ensimmäinen kouluviikko abina on nyt takana ja tutorinakin on ollut oikein mukavaa. Ensimmäisenä koulupäivänä eli tiistaina menin kouluun jo klo 9, koska ykkösillä alkoi silloin koulu ja olen koulumme tutor. Abeilla koulu olisi alkanut vasta klo 11:15, mutta se ei oikeastaan haitannut minua. Kotiin pääsimme klo 12 ja illalla minulla oli vielä kesälukion ruotsin kurssia.

Keskiviikkona alkoi normaali koulunkäynti, joka tarkoittaa minun kohdallani kympin aamuja, kertauskursseja ja vanhojen asioiden kertausta YO-kokeita varten. Illalla minulla oli vielä tapansa mukaan kesälukion kurssi.
Samalla tavalla kului myös eilinen eli torstai-päivä.

Tänään on vihdoin perjantai ja kouluun mennessä tapasin sattumalta Eemelin kanssa. Ensimmäinen tunti minulla oli ruotsin kertauskurssia ja meillä on siellä kivan pieni porukka eli about 10-15 henkilöä! Normaalisti oppitunneilla on lukiossa noin 30 henkilöä. Viimeisellä tunnilla ykkösillä ja tutoreilla oli tänään ryhmäytymispäivä. Me eli tutorit vedimme kaikenlaisia leikkejä ykkösille. Monet olivat todella kivasti mukana ja iltapäivä huipentui tukkihumala-kisaan. Oma tutorointiluokkani tuli kakkoseksi tukkihumala-kilpailussa. Jihuuuuu, hyvä te! (:

Parin tunnin päästä minulla alkaa taas kesälukio ja sen jälkeen suunnitelmat ovatkin vielä avoinna.
Kuullaan ja nähdään!

♥:lla: Linda

maanantai 11. elokuuta 2014

Jukukauden päättäribileet

Heippa!

Ihan tähän alkuun ajattelin mainita sen, että tämä on mun ensimmäinen blogiteksti, jonka kirjoitan kännykällä. En yhtään tiedä, tuleeko tästä tekstistä läheskään yhtä hyvää kuin läppärillä, mutta yritetään.

Eilen koitti vihdoin se kauan odotettu päivä, nimittäin jukukauden päätösbileet. En olisi aluksi jostain syystä millään jaksanut lähteä bilettämään, mutta nyt voin kotiin palanneen hyvillä mielin sanoa, että onneksi lähdin!

Jukukauden päätösbileet oli paras päätös parhaalle kesätyölle ja etenkin parhaalle kesälomalle! Jään kaipaamaan töistä ihan kaikkea! Etenkin kaikki ihmiset oli niin ihania ja mukavia mulle aina! Jään kaipaamaan hävikkisalaatteja ja -panineja, nam! Jään kaipaamaan auringonottotaukoja työpäivien keskellä ja iloisia asiakkaita! Vaikka jään kaipaamaan ihan kaikkea, tiedän etten ikinä menetä tätä kokemusta elämästäni! Nyt on tullut aika kääntää sivua elämässäni ja seuraava etappi onkin lukion loppuun suorittaminen!

Kokemuksena jukukesä oli antoisa! Tuun olemaan niin kiitollinen koko loppu elämäni ajan, että lähetin viimeisenä mahdollisena ilmoittautumispäivänä työnhakulomakkeen jukuparkille. Äitikin sanoi, että "turha sinne on hakea, kun sinne hakee niin moni. Ei sinne ketä tahansa valita." Lopulta pääsin ryhmähaastatteluihin ja siitä eteenpäin jopa kesätöihin! Tästä eteenpäin pääsen joka kesä jukuun, mikä on ihan huippua! Hakijoita tänäkin vuonna sinne oli noin 2000!

En ollut tänä vuonna viikon- enkä kaudentyöntekijä, mutta se ei lannista minua tekemästä kovemmin töitä! Ensi vuonna on uusi mahdollisuus ja ensimmäisenä jukukesänä on paljon vaativampaa olla viikon- tai kaudentyöntekijä, kun vastassa ovat neljän vuoden työkokemuksen omaavat henkilöt.

Sain työtodistuksen, jossa luki arvioinnissa: Linda on suoritunut työtehtävissään lipunmyynnissä, infossa ja ensiavussa erinomaisesti. Hän on osoittanut kiinnostusta työhönsö kohtaan ja hänen käytöksensä on ollut kiitettävää. Voimme suositella häntä vastaaviin työtehtäviin.

Bileissä tutustuin yhä paremmin kaikkiin jukun työntekijöihin ja siellä tuli oikeesti niin hyvä yhteenkuuluvuuden tunne! Me tehtiin yhdessä jukukesästä ihana ja ikimuistoinen! Lopulta oli kauheen haikeeta hyvästellä kaikki ja tajuta, että osa vanhoista jättää meidät ja antaa meidän ekavuotisten vallata heidän paikkansa jukumaan johtajina.

Bileistä lähdettyäni saatoin Aleksanterin vielä autolla himaan ja tienasin 10euroa, nam! Kiitos pale! :)

Taas on yksi timanttinen muisto takana ja on aika kääntää kirjan sivua. En koskaan olisi uskonut, kuinka ihana jukukesä voikaan olla!

Iso kiitos jukukesä!
❤:lla Lindasofiiia

lauantai 9. elokuuta 2014

I`m not the same person when i was last year

Heippa!

Ajattelin kirjoittaa teille aikani kuluksi tekstin, joka kertoo hieman enemmän itsestäni. Ajat muuttuu ja ihmiset muuttuvat ajan mukana. En usko, että kukaan voi pysyä täysin samanlaisena ihmisenä koko elämänsä ajan. Kokemukset, tunteet, tapahtumat, ikä, ympäristö ja ihmissuhteet - kaikki muokkaavat ihmistä niin hyvässä kuin pahassa. Tärkeintä on se, että osaa nauttia elämästä!


Minulle tuli www.ask.fm:ään kysymys koskien kyseessä olevaa aihetta: "Oletko muuttunut vuoden aikana luonteeltasi? Miten?" Ole tarkkana niin saat vastauksen tässä blogitekstissäni!

Kuvitellaan elämäntilanne, jossa olin vuosi sitten: olin juuri aloittamassa lukion kakkosluokan uudessa lukiossa. Olin tottunut "pieneen" ja kodikkaaseen noin 300 oppilaan lukioon ja uudessa lukiossa huhuttiin olevan noin 800 oppilasta eli melkein kaksi kertaa enemmän kuin mihin olin tottunut. Kesäloma oli silloin loppumaisillaan samoin kuin nyt. Olin ollut parisuhteessa sillä  hetkellä päälle vuoden.

Nyt ajattelin kertoa teille kaikesta siitä, mitä olen kokenut tämän kuluneen vuoden aikana. Olen käynyt vuoden paljon isompaa noin 800 oppilaan lukiota ja saanut oppiaineista numeroksi kymppejä, joita ennen pystyin vain kuvittelemaan. Täytin 18 vuotta ja pääsin käymään baareissa. Minut valittiin JukuParkin ryhmähaastatteluihin ja sain heiltä jopa työpaikan. Työtehtäviini kuuluvat lipunmyynti ja info. Pääsin todella monipuoliseen työpisteeseen, jossa olen myös tykännyt olla! Pääsin Turun Flikka-kilpailun kuvauksiin ja finaalin! Olen ollut parisuhteessa nyt päälle kaksi vuotta ja suhteemme on mielestäni täydellisin ikinä! Ja paljon kaikkea muuta ihanaa!

Vuoden aikana olen tullut paljon itsevarmemmaksi ja huomioonottaivaisemmaksi. Pidän kiinni asioista, joista itse pidän. Välitän läheisistäni enemmän kuin mistään muusta. Osaan olla onnellisempi kuin koskaan ennen. Vertaan suorituksia omiin suorituksiini, en toisten. Ja mikä parasta osaan vihdoin olla oma itseni!

Hyväksyn itseni sellaisena kuin olen juuri nyt, enkä sellaisena kuin toivoisin olevani joskus tulevaisuudessa. Voin tunnustaa itselleni, etten ole joka asiassa paras enkä osaa kaikkea, mutta se ei estä minua arvostamasta itseäni. Voin sanoa itselleni, että on hienoa olla juuri minä, juuri näiden ominaisuuksien ja piirteiden kokoama minä, joka juuri tässä hetkessä olen. Ja mikä parasta eniten onnellisuuteeni ja itseni hyväksymiseen on vaikuttanut ihana Eemeli, luv juu ♥

Näihin sanoihin - ♥:lla Lindusofiiia

Dude, it`s friday.. Cheer up!

Heippa!

Eilen oli vihdoin perjantai ja menin Heidin kanssa päivällä shoppailemaan keskustaan. Söin hesellä kana-aterian ja Heidi osti itselleen kerrosaterian, nam! Sain palkan torstaina ja olen ajatellut ostaa itselleni palkkarahoilla Guessin, Mikael Korsin tai jonkun muun merkkilaukun. Laukkuja on vaan niin paljon, etten vielä kunnolla tiedä, millaisen laukun haluaisin. Uskon kuitenkin, että täydellinen laukku tulee vielä mun eteen joku kaunis päivä!

Shoppailureissun jälkeen menin kodin kautta kesälukion ruotsin tunnille. Ruotsin tunti meni yllättävän nopeasti ja oppilaita oli melko vähän paikalla. Mun teki koko ruotsin tunnin ajan hirveesti mieli värittää värikynillä värityskirjaa, mutta ei mulla tietenkään mitään värityskirjaa mukana ollut. Oppitunnin päätyttyä äiti tuli hakemaan mua autolla pois koulusta ja suuntasin nokkani kohti Eemelin kotia.

Eemelille päästyäni lähdimme Eemelin kanssa pyörillä lähellä sijaitsevaan Kauppakeskus Prismaan. Eemeli osti mulle värityskirjan, muroja, coca colaa ja banaanilimsaa. En oo koskaan ennen kuullut tosta banaanilimsasta ja se maistui ihan niille pehmeille irtokarkki-banaanikarkeille. Ihan hyvää se kyllä oli!

Eemelille takaisin päästyämme aloin värittämään värityskirjaa ja pakko myöntää, että siinä värityskirjassa on kyllä niin paljon ja niin ihania väritettäviä kuvia! Eemeli otti musta salaa kuvan, kun väritin ja näytän siinä kuvassa joltain 4-vuotiaalta lapselta, jonka suurin murhe elämässä on se, millä värillä seuraavaksi värittäisi.

Melko pitkän värityssession jälkeen lähdimme keskustaan pyöräilemään ilta kympin jälkeen ja se oli oikeesti loistava idea! Pyöräilyretken jälkeen jäin vielä Eemelille yöksikin! (:

Aamulla söimme aamupalan, kunnes lähdin kotiin aamu kympin jälkeen. Eemelillä alkoi aamulla klo 11 Jujutsu-juttu ja hän on siellä tälläkin hetkellä! Iskä lähti aikaisin aamulla Truck show:hon. Kotiin päästyäni luin ruotsia, väritin värityskirjaa, kirjoitin blogia, katoin ruotsinkielisen muumi-jakson ja illalla pitäis keksiä vielä jotain kivaa! (:

♥:lla Lindusofiiia

perjantai 8. elokuuta 2014

Töitä, flunssaa ja kesälukiota

Heippa!

Eilen mulla oli työpäivä ja aika tuntui menevän tosi hitaasti, koska flunssasena ei oo niin kivaa olla töissä. Onneksi mun työpäivä oli lyhyempi, mitä ne normaalisti ovat, joten ehdin töiden jälkeen vielä kesälukioon. Käyn parhaan kaverini Marian kanssa kesälukiossa ruotsin kurssia ja se on osoittautunutkin hyödylliseksi ajatellen syksyn ruotsin yo-kirjoituksia.

Kesälukion jälkeen ajoin poikaystäväni Eemelin luokse ja siivoiltiin hänen huonettaan. Illalla kotiin lähdettyäni poikkesin vielä K-marketin kautta ostamassa suklaalevyn, nam!

Mulla on jo muutaman päivän ajan ollut kauhee flunssa. Kurkku kipu oli ja meni jo, mutta nuha ja yskä vaivaavat vieläkin. En oo koskaan aiemmin ollut kesälomalla flunssassa ja outoa tämä nytkin on, koska lähipäivät ovat olleet todella lämpimiä! Eemeli on tosi ihana, kun antaa mulle omia nenäliinojaan helpottamaan mun flunssaista oloa. Eihän sitä koskaan tiedä, milloin niitä seuraavaksi tarvitseekaan! Toivon vain, että tämä flunssa lähtee ennen kuin mun koulu alkaa.

Odotan koulun alkua sen takia, että olen tänä vuonna tutor-oppilas ja oon tosi innoissani siitä! Samalla kuitenkin tiedostan sen, että koulun alettua on enää alle kuukausi yo-kirjoituksiin, apua!

Onneksi vielä on kesää jäljellä!
♥: lla Lindusofiiia

torstai 7. elokuuta 2014

Uusi blogi - uudet kujeet

Heippa!

Mulla oli aikaisemmin blogi osoitteessa: www.lindasofia.omasivu.fi. Omasivu-blogi muuttuu kuitenkin syyskuussa maksulliseksi, joten ajattelin vaihtaa blogini blogspotin puolelle!

Teistä jotkut eivät välttämättä tunne minua, joten ajattelin kertoa ensimmäiseksi hieman itsestäni. Olen turkulainen täysi-ikäinen nuori nainen nimeltä Linda. Käyn pääasiassa kuntosalilla ja ryhmäliikuntatunneilla. Aloitan syksyllä - eli jo ensi viikolla - lukion kolmannen vuoden opiskelut ja ylioppilaskirjoitukset lähenevätkin jo kovaa vauhtia! Perheeseeni kuuluvat äiti, isä, isosisko ja koira. Olen töissä tällä hetkellä JukuParkissa ja olen myös ehdokkaana Turun Flikaksi 2014-2015.
Kirjoittelen elämäni päätapahtumista blogiini ja opitte varmasti tuntemaan minut paremmin blogia lukemalla!

Tervetuloa niin uudet kuin vanhatkin lukijat! (:
♥:lla: Lindusofiiia